Se olisi kevät sen verran pitkällä, että huhuja on tässä kohtaa jälleen alkaa selvittelemään. Sellainen on kyllä huomattavissa, että tämän juhlakauden jälkeen joukkue tulee jälleen hajoamaan melkoisesti ja melko puhtaalta pöydältä lähdetään kasamaan ensi kauden joukkuetta. Myös muutamia erittäin isoja aukkoja tulee ensi kaudelle paikattavaksi, jos huhut pitävät paikkansa. Kun taas mietitään ketä uusia pelaajia on tulossa, on tämän osalta todella hiljaista, eli seura on onnistunut jälleen pitämään erittäin hyvin piilossa mahdolliset uudet nimet.
LÄHTIJÄT
Kalle Maalahti Ulkomaat / Ilves / Pelicans
Markus Kojo Ässät
Cody Kunyk TPS / HPK
Ahti Oksanen Jokerit / KHL
Topi Nättinen TPS / JYP
Jonatan Tanus Pelicans
Frans Tuohimaa HIFK
Vladimir Denisov Jokerit / KHL
Kun tätä listaa katsoo, herää fanin kulmasta varmasti monia kysymyksiä. Varsinkin maalivahtiosastolla, kun Tuohimaa lähtee hankitaanko varma uusi ykkösmaalivahti vai mennäänkö kaksikolla Westerholm / Kaarlehto. Itseäni henkilökohtaisesti eniten kirpaisee Kalle Maalahden lähtö. Ollut viime vuosina SaiPan puolustuksen kiekollinen johtaja ja sen korvaaminen on aiheuttaa toimistolle varmasti harmaita hiuksia. Mistä löydetään tilalle kotimainen saman roolin pelaaja vai odotetaanko Autio/Salo kaksikolta nousua kiekolliseen rooliin. Toinen, jonka lähtö kirpaisee todella on Ahti Oksanen. On pelannut nyt SaiPassa 2 vuotta erinomaisella tasolla ja olisi varmasti ensi kaudella ottanut sen viimeisen askeleen liigan kärkipelaajien joukkoon.
TULIJAT
Joel Janatuinen NCAA North Dakota
Sameli Ventelä Mestis Ketterä
Janatuisen hankinnan ymmärrän. Jatkaa SaiPan hyväksi havaitsemaa linjaa hankkia ia viimeistä vuotta yliopistossa pelaavia pelaajia, jotka myös yleensä Lehterälle ovat tuttuja. Edellisiä esimerkkejä ovat näistä Erik Autio, Emil Oksanen, Ahti Oksanen ja David Goodwin. Tämä kausi näyttäisi olleen Janatuiselle erittäin rikkonainen, ja pelejä ei ole kertynyt kuin 14. Myöskin pisteiden valossa ollut muilla kausilla vaisumpi kuin edelliset tulijat. Luotan kuitenkin Lehterään, että varmasti tuntee pelaajan hyvin ja tietää potentiaalin. A-nuorten sm-sarjassa aikanaan paukuttanut kuitenkin 48 pistettä.
Tilastot
https://www.eliteprospects.com/player/91105/joel-janatuinen
Sameli Ventelä hankinta on erittäin hyvä peliliike SaiPalta. Ventelä on tällä kaudella ollut Ketterän johtavia puolustajia mestiksessä, kun 24-vuotias HPK kasvatti on tehnyt 41 otteluun tehot 10+18. +- tilastokin on puolustajalle varsin komea lukema +13. Olen tällä kaudella seurannut tiiviisti Ketterän pelejä ja päässyt ihailemaan läheltä Ventelän otteita. Välillä on tullut mieleen, miten tuo pelaaja voi vielä pelata mestistä eikä Liigaa. Ventelä on erittäin hyvä kiekon kanssa, mutta pystyy myös tarvittaessa itse ratkaisemaan hyvällä laukauksella. Odotan innolla, miten Ventelä tulee sopeutumaan liigaan ja millaista roolia tulee SaiPassa saamaan.
Tilastot
https://www.eliteprospects.com/player/72963/sameli-ventela
Lappeenrannan jääkiekon ylpeys SaiPa liittyvä blogi, jossa kerron joukkueeseen liittyvä joukkueen kasamisesta aina kauden peleihin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huhut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. maaliskuuta 2019
perjantai 9. helmikuuta 2018
Huhut kaudelle 2018-2019
Vaikka menossa on vielä kausi 2017-2018, ollaan jo kulisseissa kiivaasti rakentamassa SaiPan 70-vuotis juhlakauden joukkuetta. Koska valmennus säilyy samana myös ensi kaudella, on varmasti joukkue helpompi rakentaa päävalmentaja Lehterän näköiseksi. Olenkin jo tämän kauden aikana törmännyt muutamiin huhuihin, koskien ensi kauden joukkuetta ja aion teille kirjoittaa niistä nyt.
LÄHTIJÄT
SaiPassa ollaan totuttu siihen, että joka vuosi parhaat pelaajat lähtevät ja joudutaan etsimään uudet vahvistukset. Tässä vaiheessa kuitenkin SaiPa on saanut kiinnitettyä kolme tärkeää jatkosopimusta kun ykkösmaalivahti Frans Tuohimaa, puolustaja Kalle Maalahti ja tärkein hyökkääjä Cody Kunyk tekivät kaikki jo tässä vaiheessa jatkosopimukset. Lisäksi, kun muistetaan,että kultakypärä Topi Nättinen sekä Jonatan Tanus jatkavat joukkueessa saa SaiPa juhlakaudelle erittäin mielenkiintoisen joukkueen.
Ainut lähtijä huhujen mukaan tässä vaiheessa on puolustaja Lasse Lappalainen, joka on palaamassa takaisin kasvattajaseuraan Kuopion Kalpaan. Lappalainen on tällä kaudella ollut SaiPan parhaita puolustaja ja onkin siksi iso menetys. Korvaajan löytyminen voikin olla vaikeampi tehtävä, vaikka luotan kyllä täysin, että sellainen kyllä löydetään.
Tilastot
http://www.eliteprospects.com/player.php?player=37886
TULIJAT
SaiPaan päin tulossa on huhujen mukaan ihan mielenkiintoisia nimiä.
Ensimmäinen nimi tuli jo marraskuussa ilmi, kun 19-vuotias hyökkääjä Emil Oksanen olisi siirtymässä Lappeenrantaan 2 vuoden sopimuksella. Oksanen pelaa tällä kaudella Amerikan juniorisarjassa WHL:ssä Regina Patsin joukkueessa, jossa on tehnyt 41 otteluun tehot 13+22. Oksanen on päävalmentaja Lehterälle tuttu pelaaja, kun Lehterä toimi apuvalmentajana Espoo Unitedissa mestiksessä, kun Oksanen pelasi joukkueessa. Oksanen on myös varausikäinen ensi kesänä ja onkin mielenkiintoista nähdä, millä kierroksella hänet varataan.
Tilastot
http://www.eliteprospects.com/player.php?player=221337
Toinen hyvin varman pidetty tulija huhuissa on Rauman Lukon hyökkääjä Peter Tiivola. 24-vuotias keskushyökkääjä on pelannut tällä kaudella 47 ottelua tehoin 7+15. Myös Tiivola on Lehterälle hyvin tuttu pelaaja, kun Lehterä valmensi Tiivolaa Blues A-junioreissa, joka voitti A-junioreiden mestaruuden. Samassa joukkueessa pelasivat mm.sellaiset nimet kuin Antti Suomela ja Iikka Kangasniemi. Tiivola olisi SaiPalta todella hyvä hankinta hyökkäykseen, koska Löfman on kärsinyt tällä kaudella todella paljon loukkaantumisista. Uskon, että Koho tekee myös jatkosopimuksen, jolloin SaiPan ensi kauden keskushyökkääjät ovat Kunyk-Tiivola Löfman ja Koho. Tämä osaston voidaan siis todeta olevan erittäin hyvä ensi kaudella liigassa.
Tilastot
http://www.eliteprospects.com/player.php?player=57868
Lisäksi Jyväskylästä on kuulunut sellaista huhua, että sieltä olisi peräti kaksi pelaajaa suuntaamassa ensi kaudeksi Lehterän oppiin Lappeenrantaan. Kun katsotaan Jyp sopimustilanne ensi kaudelle loppuu siellä sopimukset maalivahti Juho Olkinuoralta, puolustaja Nolan Yonkman, hyökkääjä Henri Kanniselta, jolla on optio ensi kaudesta, hyökkääjä Arttu Likola, hyökkääjä Robert Rooba jolla on myös optio ensi kaudesta sekä Anton Stråka.
Näistä, jos itse saisin toivoa, haluaisin ehdottomasti Olkinuoran ja Kannisen. Olkinuoran hankkiminen olisi todella kova paukku, koska sen jälkeen SaiPan maalivahtiosasto olisi ehdottomasti liigan kovimpia, en usko että Olkinuora tänne kakkosmaalivahdiksi tulisi, koska saisi muualla varmasti sen ykkösmaalivahdin paikan. Todennäköinen nimi voisi olla myös Lehterälle tuttu pelaaja Robert Rooba. Vaikka Rooballa on optio ensi kaudesta, en ihmettelisi vaikka ei sitä käyttäisi vaan lähtisi hakemaan isompaa roolia. Myös Anton Stråka voisi olla ihan mahdollinen tulija, koska huhuttiin jo viime kesänä, että tulisi jo täksi kaudeksi SaiPaan. Stråkan setä on varmasti kaikille SaiPaa seuraaville tuttu Simon Backman. Erittäin mielenkiintoista nähdä, ketkä nämä kaksi pelaaja ovat. Varmasti Topi Nättisen esimerkki lähteä hakemaan isompaa roolia on myös monet muut saanut pohtimaan samaa asiaa.

Tunnisteet:
finland,
finnishleague,
huhut,
hyökkäjä,
icehockey,
JYP,
jääkiekko,
KalPa,
Lappeenranta,
Liiga,
Lukko,
rumors,
SaiPa,
WHL
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)