perjantai 26. tammikuuta 2018

Viime kauden vahvistuksen paluu

SaiPa on vahvistanut hyökkäystään viime kaudelta tutulla nimellä, kun Curtis Hamilton palaa joukkueeseen loppukauden sopimuksella. 26-vuotias laitahyökkääjä pelasi viime kaudella SaiPassa 43 ottelua tehden niissä tehot 14+13. Mies myytiin kuitenkin kesken kauden helmikuussa liigassa pelaavan TPS riveihin. Siellä Hamilton ehti pelaamaan 2 ottelua, ennen kuin sai vakavan polvivamman ja kausi päättyi siihen.

Polvi jouduttiin leikkaamaan, ja sen myötä kuntoutuminen kesti sen verran kauan, että tämän kauden syksy meni toipumiseen. Vasta joulukuussa polvi saatiin siihen kuntoon, että pelaaminen oli jälleen mahdollista ja Hamilton alkoikin etsiä pelipaikkaa. Hän pääsi joulukuussa try-outille Sveitsin liigassa pelaavan Rapperswillen joukkueeseen. Hamilton ei kuitenkaan saanut sopimusta try-out jakson jälkeen. Tämän jälkeen hyökkääjä edusti Kanadaa vuoden vaihteessa pelatussa Spengler Cupissa, jossa syntyi 4 ottelussa tehot 1+1. Turnauksen jälkeen Hamilton siirtyi hieman yllättäen takaisin Suomeen, tällä kertaa hallitsevan mestarin Tapparan riveihin kauden loppuun ulottuvalla sopimuksella. Tämä sopimus purettiin kuitenkin jo 5 ottelun jälkeen, kun Hamilton oli jäänyt ilman tehoja. Ensimmäisissä peleissä taisi Tapparassa pelata 1-2 ketjussa ja tämän jälkeen tiputettiin nelosketjuun. Todella erikoinen hankinta Tapparalta, jos ei peliaikaa edes ollut tulossa, niin kuin Tapparan päävalmentaja antoi ymmärtää. SaiPa päätti toimia ja hankki tutun pelimiehen takaisin.


Mitä SaiPa saa Hamiltonista?

SaiPa saa hyökkäykseen lisää laajuutta. Lisäksi Hamilton on erittäin hyvä kahdensuunnan pelaaja, jota voi peluuttaa sekä ylivoimissa että alivoimissa. Lisäksi voidaan todeta, että Hamiltonista saadaan varmasti pisteitä tekevä hyökkääjä, kun saa paljon vastuuta ja hyvät ketjukaverit. Tästä saatiin viitteitä jo kun, Hamilton pelasi ensimmäisen ottelun SaiPan paidassa ykkösketjussa Cody Kunyk ja Ahti Oksasen kanssa. Vaikka SaiPa hävisi ottelun rangaistuslaukauksilla, teki Hamilton tehot 0+2. Oli erittäin mukavaa katsoa, miten hyvin yhteispeli toimi heti Kunyk ja Hamiltonin välillä. Tästä kaksikosta voidaan odottaa vielä paljon kevään edetessä. Hamilton pelasi ottelussa myös erittäin hyvin puolustussuuntaan ja oli auttamassa pakkeja. Uskon, että tämä hankinta on moemmille win-win tilanne, ei ole tässä vaiheessa merkittävän kallis hankin joukkueelle, joten budjetissa on vielä varmasti varaa ja toisaalta SaiPa saa hyökkäykseen lisää ratkaisuvoimaa ja laajuutta.

Ketjut voisi olla esimerkiksi tällaiset:

Oksanen - Kunyk - Hamilton

Kaksoonen - Koho - Nättinen

Tanus - Goodwin - Nikko

Radke - Salminen - Strömberg


Hamiltonin tilastot

http://www.eliteprospects.com/player.php?player=31288

 


perjantai 12. tammikuuta 2018

Ketä kannattaisi katsoa, kun tyhjennysmyynnit alkaa?

SaiPa on tällä kaudella pelannut sen verran hyvin, että mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat todella hyvät. Onkin siis hyvin todennäköistä, että SaiPa ei joudu tekemään joukkueessa viime kaudella nähtyä tyhjennysmyyntiä, vaan pääsee itse hankkimaan vahvistuksia, jos sopiva pelaaja löytyy. Tällä hetkellä pudotuspelien ulkopuolelle on jäämässä Jukurit, Sport, Ilves, Hpk ja KooKoo. Otankin nyt seuraavaksi vaihtoehtoja, joita SaiPan kannattaisi näistä seuroista kysyä.


KOOKOO

Maalivahti Samu Perhosen sopimus loppuu tähän kauteen, voisi olla siis saatavissa SaiPan loppukaudeksi, koska Markkanen on sivussa 6 viikkoa, olisi SaiPan hyvä hankkia toinen maalivahti, kun pelataan paikasta 6 joukkoon, eikä välttämättä nuori Niklas Westerholm pysty vielä kantamaan niin isoa vastuuta keväällä.

SaiPalle ennestään tuttu hyökkääjä  Patrick Bjorkstrand on pelannut Kookoossa hyvän kauden, kun 38 otteluun on syntynyt 23 pistettä. SaiPa saisi tästä kärkiketjuihin lisää tehokkuutta ja leveyttä.

Puolustaja Jake Newtonia ja hyökkääjä Michael Kerästä en ottanut vaihtoehtoihin mukaan, koska isommat seurat varmasti vievät heidät.


JUKURIT

Toinen hyvä maalivahti vaihtoehto voisi olla Sami Rajaniemi. Hänellä loppuu myös sopimus Jukureihin ja voisi olla näin saatavissa loppukaudeksi. Muodostaisi SaiPalle mielestäni hyvän parin keväälle Tuohimaan kanssa. Rajaniemi on kuitenkin pelannut hyvän kauden ottaen huomioon joukkueen sijoituksen. Rajaniemi on torjunut 35 ottelua 90,02 torjuntaprosentilla.

Jos puolustusta halutaan vankistaa, kannattaisi ehdottomasti kysellä puolustaja Teemu Suhosta. Suhonen on pelannut erittäin hyvän kauden, kun 40 ottelussa tehoja on tullut 8+15. Jos Suhonen hankittaisiin, tekisin suoraan pidemmän sopimuksen, koska tässä voisi olla ensi kaudelle Lappalaisen korvaaja.


SPORT

Puolustaja Ari Gröndahl olisi ihan varteenotettava vaihtoehto puolustukseen. Noussut Sportissa avainpuolustajaksi ja toisi ehdottomasti monipuolisuutta SaiPan puolustukseen right kätisyydellä ja antaisi ylivoimaan lisää vaihtoehtoja. Voi olla kuitenkin SaiPan ulottumattomissa, koska isommat seurat tarvitsevat varmasti myös tällaista puolustajaa.

Hyökkääjistä SaiPan kannattaisi ehdottomasti kysellä tuttua Olavi Vauhkosta. Vaukonen on ollut toiseksi tehokkain hyökkääjä kun hän on tehnyt 37 ottelussa 23 pistettä. Vaukonen on todella isokokoinen ja toisi SaiPan hyökkäykseen leveyttä ja  maskipelaamista ylivoimalla.  Myös right kätisyydelle olisi käyttöä SaiPassa.

ILVES

Ilveksellä on aika vähän vaihtoehtoja, ketä kyselisin. Hyökkääjistä ei niinkään vahvistukseksi, mutta pidemmän tähtäimen suunnitelmalla kyselisin Otto Koivula. Sopimus näyttäisi loppuvan tähän kauteen, mutta olen käsittänyt, että ihan potentiaalinen pelaaja kyseessä. Koivula on tehnyt tällä kaudella 33 ottelussa 19 pistettä.

Tapio Laakso voisi olla toinen nimi hyökkäyksestä, kun hän on pelannut tällä kaudella 38 ottelua ja tehnyt niissä 21 pistettä. Laakso on kokenut keskushyökkääjä, joka toisi SaiPalle leveyttä tälle osastolle.


HPK

Maalivahti Emil Larmi olisi myös hyvä vaihtoehto, jos maalivahtiosastoa halutaan keväälle vahvistaa. Kyselisin SaiPana ehdottomasti miehen suunnitelmista ja olisiko halukkuutta tulla loppukaudeksi tänne. Larmi on pelannut kuitenkin 26 ottelua torjuntaprosentilla 91,95. Olisi loistava paikkaaja Markkaselle. Hinta voi olla kyllä liian korkea SaiPalle.

Puolustuksesta HPK voisi vuokrata Joonas Lehtivuoren loppukaudeksi, koska sopimus löytyy ensi kaudelle. Uskon, että tälle miehelle on sen verran kysyntää, että tuskin SaiPa pystyy kilpailemaan. On pelannut kuitenkin tällä kaudella 31 ottelua ja tehopisteitä on syntynyt 22.

Hyökkäyksestä taas vahvistuksena voisi olla Oula Palve tai Kristian Vesalainen, mutta uskon että kummankin herran perässä on sen verran monta joukkuetta, että ei tarvitse SaiPan edes lähteä kilpailemaan näistä.