keskiviikko 30. elokuuta 2017

SaiPan junioritoiminta

Olen viimeisen 5 vuoden aikana seurannut tarkemmin SaiPan juniorijoukkueita aina C-junnuista A-junnuihin saakka ja olen vuosi vuodelta ollut tilanteesta huolestuneempi asiasta seuran kannalta. Mitä olen asiaa seurannut, niin tuntuu että jo C-junnuista lähtee SaiPan parhaat junnut muualle tai viimeistään B-junnujen ikäluokassa. Tästä seuraa se, että SaiPa ei tule koskaan saamaan kunnollista A-juniori joukkuetta, joka taistelisi muustakin, kuin sarjan viimeisistä sijoista. Lisäksi SaiPan liigajoukkue ei näin ollen saa myöskään omia poikia pelaamaan liigaa, ja näin ollen omavaraisuutta nostamaan joukkueessa, vaan nekin paikat täytyy täyttää muualta tulevilla pelaajilla, mikä on seuralle kalliimpaa. Tämä oravanpyörä pitäisi ehdottomasti pysäyttää mahdollisimman pian.

SaiPasta viimeisen 5 vuoden aikana on lähtenyt mm. seuraavat pelaajat:

Valtteri Lipiäinen (Espoo United)
Mikko Petman (Rauman Lukko A)
Ville Petman (Rauman Lukko A)
Jesse Ruotsi (Rauman Lukko A)
Viljami Istala (Rauman Lukko B)
Jerkko Häkkinen (TPS A)
Aleksi Akkanen (HPK A)
Ville Ruokonen (HPK A)
Joona Lankinen (Pelicans B)

Tähän ongelmaan pitää koko seurassa paneutua välittömästi. Ensimmäinen reagointi tilanteeseen tuli kesällä, kun Espoosta tullut Kai Jansson aloitti uutena valmennuspäälikkönä SaiPassa. Tunnetusti Espoossa ollaan tehty erittäin hienoa junioritoimintaa vuodesta toiseen, joten toivottavasti Jansson saisi tuotua uutta seuran junioripuolelle. Lisäksi SaiPan liigajoukkue palkkasi uudeksi päävalmentajaksi Tero Lehterän, joka on myös aiemmin toiminut menestyksekkäästi junnujen parissa. Uskon, että näiltä kahdelta herralta voidaan odottaa uusia ideoita. SaiPassa olisi myös ehdottomasti panostettava entistä enemmän junnujen valmennukseen, että menestystä voitaisiin odottaa vähän useammassa ikäluokassa. Tänäkin vuonna esimerkiksi B-junnut pelaa sarjan Mestistä, mikä ei ole ainakaan meriitti Liiga organisaatiolle. Lisäksi Liiga-SaiPan pitäisi entistä herkemmin kiinnittää omia lupauksia, niin kuin esimerkiksi Tappara kiinnittää omia parhaita B-junnuja tai esimerkiksi Ässät, jossa pelaaminen junnuissa on maksutonta, kun liigaseura hoitaa kausimaksut. Tämä on varmasti kustannuskysymys, mutta maksaa myöskin takaisin tulevaisuudessa.

Kun nämä asiat laitetaan kuntoon seurassa, uskon että päästään jonain päivänä juhlimaan vielä seurassa A-junnujen mitalia.

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Roy Radke SaiPan uusi hyökkääjä

SaiPa on hankkinut riveihinsä yhden vuoden sopimuksella hyökkääjä Roy Radken. 20-vuotias laitahyökkääjä saapuu SaiPaan OHL joukkue Barrie Coltsin riveistä, jossa pelasi viime kaudella 45 ottelua tehden 25+13. Radkella on myös NHL-varaus vuodelta 2015, kun Chicago Blackhawks varasi hänet 6.kierroksella.

Vaikea on tästä pelaajasta vielä hirveästi sanoa mitään, mutta positiivisena asiana voidaan sanoa, että on isokokoinen, kun mittaa löytyy 191 cm. Lisäksi right kätisyys tuo valmennukselle varmasti lisää vaihtoehtoja esimerkiksi ylivoimaan. Radke itse sanoi lehtijutussa, että hänen vahvuutensa ovat nopeus, koko ja laukaus, jonka luulisi kyllä SaiPan pelityyliin sopivan. Uskon, että Radke sijoitetaan tässä vaiheessa ensimmäisissä otteluissa alempiin ketjuihin ja katsotaan riittävätkö rahkeet liigassa pelaamiseen. Tähän viittaisi myös sopimuksessa oleva koeaika, jonka pituutta ei kuitenkaan paljastettu. Uskon, että tässä on molemmille win-win tilanne, koska uskon SaiPan kannalta, että ei ole kallis, ja Radke taas haluaa kehittyä pelaajana, jonka tavoitteet ovat NHL:ssä. Onnistuessaan saadaan Radkesta kärkiketjuihin potentiaalinen pisteidentekijä.

Lisäksi SaiPa hakee vielä yhtä hyökkääjää, joka todennäköisesti on se ykkössentteri, vaikka Tuomenoksa sanoi, että voi myös olla laitahyökkääjä. Todennäköisesti kuitenkin haetaan vielä sitä varmaa pisteidentekijä, joka pystyy tekemään sen 30-40 pistettä. Toivottavasti pelaaja tulisi vielä ennen kauden alkua, mutta luulen, että menee hankinta hieman kauemmin. Olisi kuitenkin joukkueen kannalta parempi, että tulisi mahdollisimman alussa mukaan, että pääsisi hyvin joukkueen kuvioihin sisälle.

Tilastot

http://www.eliteprospects.com/player.php?player=232637

YouTube video pelaajasta



sunnuntai 20. elokuuta 2017

Bauer-turnaus viikonloppu

SaiPa osallistuu tänä viikonloppuna Imatralla pelattuun Bauer-turnaukseen. SaiPan lisäksi turnauksessa olivat mukana Kuopiosta KalPa, Jyväskylästä JYP ja Kouvolasta KooKoo. SaiPa pelasi turnauksessa KalPaa ja Kookoota vastaan.

Ensimmäisessä ottelussa KalPaa vastaan perjantaina SaiPa voitti ottelun maalein 4-3, vaikka KalPa suurimmaksi osaksi hallitsi ottelua. SaiPa oli parempi maalipaikoissa, kun taas KalPa laukoi ohi ja yli. SaiPan maalit teki puolustaja Lauri Taipalus, Elmeri Kaksonen, hyökkääjänä pelannut Santeri Koponen ja Kim Strömberg. SaiPan maalilla torjunut Frans Tuohimaa oli todella varma läpi ottelun ja piti SaiPaa pystyssä vaikeilla hetkillä ottamalla hyviä torjuntoja.

Lauantaina SaiPa jatkoi pelejä paikallisvastustaja Kookoota vastaan. Vaikka pelin kulku oli vähän samanlainen, kuin KalPaa vastaan, käytti SaiPa tässäkin pelissä maalipaikat erittäin tehokkaasti ja voitti ottelun 4-1. Tässä ottelussa SaiPan maaleista vastasivat Antton Mönkäre, Lasse Lappalainen,  David Goodwin ja Lauri Taipalus. Maalilla tässä ottelussa pelasi Jussi Markkanen, joka suoriutui myös hienosti iltapuhteesta. Näin ollen SaiPa voitti molemmat turnauksen ottelut, joka varmasti rauhoitti kannattajien mieltä, itseni mukaan lukien.

Seuraavaksi kerron, mitä itselleni jäi mieleen joukkueen esityksistä: SaiPan maalivahtiosasto on erittäin hyvä, niin kuin vähän uumoilin. Todennäköisesti Tuohimaa tulee kantamaan tällä kaudella suurimman torjuntavastuun ja Markkanen antaa kokenutta taustatukea. Tähän osastoon SaiPa ei tällä kaudella tule kaatumaan.

Puolustus suoriutui suurimmaksi osaksi hyvin, vaikka molemmissa otteluissa tuli pitkiä pyörityksiä omalle puolustusalueelle ja jouduttiin turvautumaan pitkiin kiekkoihin. Mikä oli silmiinpistävää oli se, miten hyvin hyökkääjät tulivat auttamaan puolustajia, kun tilanne niin vaati. Lisäksi puolustajat nousivat hyvin tukemaan hyökkäyksiä, välillä kyllä liian innokkaasti. Puolustajista positiivisesti yllättivät Lasse Lappalainen, joka pelasi takuuvarmaa puolustuspeliä, sekä Lauri Taipalus, joka on saamassa itseluottamusta takaisin. Vielä tuli tietysti virheitä, mutta paljon on miehen ilme parantunut viime kaudesta. Per Savilahti-Nagander taas pelasi molemmissa otteluissa heikosti. Tuntuu, että miehen liike ei tällä hetkellä riitä liigaan, ja joutuu siksi ottamaan jäähyjä. Mielestäni, kun Vaakanainen, Carson ja Kojo palaavat takaisin kokoonpanoon, ei Nagander välttämättä mahdu pelaamaan.

Hyökkäyksessä tuli onnistumisia laajalla rintamalla, joka yllätti minut melkoisesti. Mieleen jäi erityisesti parivaljakko Ahti Oksanen ja David Goodwin. KalPaa vastaan oli molemmilla vielä hakemista, mutta Kookoota vastaan alkoi yhteispeli toimia. Tässä voisi olla ihan tutkaparin ainesta. Varsinkin KooKoo pelissä kaksikolta syntyi hieno alivoimamaali, kun Oksanen karvasi kiekon Kookoon pelaajalta omalla siniviivalta ja lähetti millitarkalla syötöllä Goodwinin läpiajoon. Uusista pelaajista myös Topi Nättinen pelasi molemmissa peleissä pirteästi ja on todella taitava kiekon kanssa. Nättinen tulee tekemään paljon pisteitä ensi kaudella, sen voin jo nyt luvata. Lisäksi Ketterästä lainalla ollut Santeri Vuoti saa erityismaininnan. Pelasi todella ennakkoluulottomasti, ja oli pari kertaa lähellä onnistua maalinteossa.  Voi, jo nyt sanoa, että tulee olemaan kova pelaaja mestikseen. Lisäksi pitää mainita vielä Jonatan Tanuksesta, että ainakin tämän turnauksen perusteella saatiin todella hyvä joukkuepelaaja, joka blokkasi kiekkoja alivoimalla. Hyökkäyspäässä on vielä vähän hakemista, kun jäi usein pyörimään pelin ulkopuolelle. Ajoittain sai kuitenkin Kaksosen ja Nättinen kanssa luotua vaarallisia tilanteita, josta syntyi myös yksi maali. Try-out sopimuksella oleva Janne Kettunen, ei mielestäni esittänyt mitään sellaista, että sopimusta pitäisi jatkaa. Varsinkin, kun sieltä on tulossa hyökkääjiä, näkisin Kettusen paikan Mestiksessä Ketterässä ensi kaudella.

Turnauksesta yhteenvetona voidaan todeta, että oikeaan suuntaan ollaan menossa. Lehterä on ainakin minuun tehnyt jo tässä vaiheessa vaikutuksen. Vaikuttaa erittäin pelaajaläheiseltä valmentajalta, ja on monen pelaajan itseluottamusta nostanut. Lisäksi neuvoo pelin aikana pelaajia paljon, mikä on suurin ero viime kauteen. Tämä auttaa varmasti pelaajia kehittymään kauden aikana. Näyttää myös siltä, että koko valmennusryhmässä on selkeät tehtävänjaot ja kommunikaatio toimii hyvin. Tämä siis havaintona katsomosta. Lehterä kertoi myös KooKoo pelin jälkeisessä haastattelussa, että uusi right- hyökkääjä on löytynyt, ja ensi viikolla aletaan harjoittelemaan erikoistilanne pelaamista. Kaikkien yllätykseksi, tämä uusin hankinta on laitahyökkääjä, eikä se keskushyökkääjä, jota kaikki fanit odottavat. Huomenna pitäisi nimen tulla seuran puolesta julki. Tämän hyökkääjän lisäksi haetaan vielä 1 hyökkääjä, joka on myös todennäköisesti ulkomaalainen. Tämä kuulostaa itselleni erittäin mukavalta uutiselta.

Palataan siis lähipäivinä asiaan.


maanantai 14. elokuuta 2017

Piste-ennustukset kaudelle 2017-2018

Ajattelin tässä kohtaa yrittää ennustaa pisteitä, mitä kukakin pelaaja tulee ensi kaudella tekemään. Ennusteessa on otettu huomioon kahden edellisen kauden pisteet, eli sekä Tirkkosen hyvällä kaudella että Santasen huonolla kaudella. Uusien pelaajien kohdalla otin lähinnä huomioon pelaajaan kohdistuvat odotukset. Siitä sain tällaisen arvion aikaiseksi.

Ville Koho  15-20 p

Kim Strömberg 20-25 p

Lasse Lappalainen 15-20 p

Brett Carson 15-20 p

Kalle Maalahti 15-20 p

Elmeri Kaksonen 15-20 p

Valtteri Virkkunen 5-10 p

Per Savilahti-Nagander 5-10 p

Lauri Taipalus 10-15 p

Saku Salminen 5-10 p

Joni Nikko 10-15 p

Eetu Koski 10-15 p

Janne Kettunen 5-10 p

Antton Mönkäre 5-10 p

Jere Sneck 5-10 p

Markus Kojo 5-10 p

Santeri Koponen 0-5 p

Bastien Maia 0-5 p

Kasperi Torikka 0-5 p

David Goodwin 25-30 p

Topi Nättinen 25-30 p

Ahti Oksanen 20-25 p

Jonatan Tanus 10-15 p

Anssi Löfman 20-25 p

Urho Vaakanainen 15-20 p



lauantai 5. elokuuta 2017

Ensimmäiset peliesitykset

SaiPa pelasi tämän kauden ensimmäiset ottelut perjantaina Rauman Pitsiturnauksessa. Turnauksessa pelattiin 2 X 15 min erät, ja lopuksi lauottiin voittomaalikilpailu.  Ensimmäinen ottelu pelattiin Porin Ässiä vastaan. Alku meni SaiPalla ihmetellessä ja Ässät veikin vahvasti peliä. Tämä johtui osittain myös siitä, että Ässillä oli jo yksi peli pelattuna ennen tätä kohtaamista. Mitä pidemmälle ottelu eteni, pääsi SaiPa paremmin peliin mukaan, mutta maalinteko osoittautui vaikeaksi, vaikka paikkoja saatiin hyvin luotua. Ässät voitti ottelun maalein 3-0. SaiPan maalilla torjui Jussi Markkanen. Ottelun jälkeen lauottiin vielä voittomaalikilpailu, jonka SaiPa voitti Ahti Oksasen maalilla.

Päivän toisessa ottelussa vastaan tuli Rauman Lukko ja SaiPan olisi pitänyt voittaa ottelu usean maalin erolla, jotta jatkoon olisi päästy. Lukko vei kuitenkin vähämaalisen ottelun 1-0 ja näin SaiPan turnaus päättyi tähän otteluun. Tässäkin ottelussa SaiPaa vaivasi tehottomuus maalipaikoissa, vaikka hyville paikoille päästiin. Suurin osa laukauksista suuntatui ohi tai yli.  SaiPan maalilla pelasi tässä ottelussa Frans Tuohimaa, joka otti muutaman näyttävän torjunnan. SaiPa voitti kuitenkin jälleen voittomaalikilpailun, kun Jonatan Tanus veivasi ratkaisun.

Näistä kahdesta pelistä ei nyt voi hirveästi vielä analyysiä tehdä, mutta muutama asia pisti kyllä silmään. SaiPa todellakin pyrkii pelaamaan vauhdikasta kiekkoa, niin kuin Lehterä lupaili. Hieman toisessa ottelussa jo näkyi, että alkoi pelaajien kunto loppua pelin loppua kohden. Lisäksi Lehterä totesi, että puolustamista ollaan harjoiteltu ja se olikin mielestäni SaiPalla jo hyvällä tasolla. Hyökkääjät olivat kokoajan auttamassa pakkeja omassa päässä, ja omista lähdettiin todella nopeasti hyökkäämään. Hyökkäyspelissä oli kyllä ideaa, mutta syötöt eivät menneet lapaan.

Pelaajista selkeimmin näkyi Ahti Oksanen, joka pelasi todella ennakkoluulottomasti ja haastoi aina kuin mahdollista. Lisäksi veto on mielestäni todella hyvä, vaikka vielä suuntaui pääasiassa ohi. Näen Oksasessa jonkin verran samoja piirteitä, kuin Matti Järvisessä. Uskon, että Oksanen tulee tekemään hyvät tehot ensi kaudella. Lisäksi uusin ulkomaalainen David Goodwin oli todella positiivinen yllätys. Mielestäni on hyvä pelisilmä ja loi paljon hyviä paikkoja. Lisäksi pelasi erittäin röyhkeästi maalille. Goodwinilta uskaltaa odottaa hyviä tehoja, jos jatkaa noin. Puolustuksessa selkeästi parhaiten suoriutuivat Maalahti ja Lappalainen, jotka molemmat pelasivat hyvällä tasolla molemmissa otteluissa.

Lisäksi SaiPalla oli kokoonpanossa uusi pelaaja, kun aiemmin viikolla ilmoitettiin tehneen sopimus ranskalaisen Bastien Maian kanssa. 20-vuotias hyökkääjä saapuu SaiPaan 1+1 vuotisella sopimuksella. Maia on itselleni tuttu nimi, kun hän pelasi 2015-2016 Hifk A-junioreissa. Hän pelasi 40 ottelua ja teki 31 pistettä. Viime kaudella Maia pelasi Amerikan NAHL 42 ottelua ja teki 16 pistettä. Maia pelaa kuulemma lähtökohtaisesti ensi kaudella SaiPan A-junioreissa, mutta hyvillä otteilla voi myös liigaan päästä. En tiedä onko A-junioreissa pelaaminen enää oikea paikka Maialle vai olisiko ennemmin parempi pelata esimerkiksi Ketterässä Mestistä. On kuitenkin ihan potentiaalinen pelaaja kyseessä, mutta fyysisesti vielä melko raakile. Pelisilmä on kyllä mielestäni todella hyvä, mitä väläyttelikin Pitsiturnauksessa.

Tilastot

http://www.eliteprospects.com/player.php?player=164103

SaiPan harjoitusottelut jatkuvat kahden viikon päästä Imatralla Bauer-turnauksessa. Uskon, että siellä nähdään paljon parempaa SaiPaa. Todennäköisesti silloin ollaan jo saatu hyökkäyspelikin parempaan suuntaan ja voidaan odottaa maaleja. Toivon lisäksi, että SaiPa olisi siihen mennessä löytänyt sen ykkösketjun keskushyökkääjän, jota vielä siis haetaan kuumeisesti.

Haastattelut

                                            Bastien Maia                          


Jonatan Tanus