sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

SaiPan harjoitusottelut 2019

SaiPa pelaa ennen kauden aloitusta 8 harjoitusottelua. SaiPa kohtaa joukkueita Liigasta, Mestiksestä, KHL:stä, Sveitsistä ja Ranskasta. Seuraavaksi tarkempaa tietoa tulevista otteluista ja joukkueista.

9-10.8.2019 TAMPERE CUP

SaiPa pelaa ensimmäisen harjoitusottelunsa Tampere Cupissa, jossa se kohtaa perjantaina 9.8.2019 Helsingin IFK. Helsinkiläisjoukkue sijoittui viime kaudella runkosarjassa 6.nneksi ja jatkoi suoraan pudotuspeleihin. Siellä joukkue kukisti ensimmäisellä kierroksella Pelicansin otteluvoiton 4-2. Välierissä vastaan tullut Oulun Kärpät oli kuitenkin vahvempi voitoin 4-2 ja tie vei pronssiotteluun. Siellä vastaan tullut Tampereen Tappara oli vahvempi maalein 3-2 ja näin ollen Hifk jäi lopulta 4.nneksi. Joukkue on tulevalle kaudelle uudistunut jonkun verran ja jälleen kerran siellä ollaan kasaamassa erittäin vahvaa joukkuetta. Uusina niminä joukkueeseen on liittynyt mm. Jesse Saarinen, Rony Ahonen, Johan Motin, Jere Sallinen ja Sebastian Dyk.

Seurattavat pelaajat: Ensi kauden maalivahtiosastolta löytyy varmasti se tutuin nimi, kun edelliset 3 kautta SaiPan maalilla torjunut Frans Tuohimaa tekee paluun kasvattajaseuransa riveihin. Tuohimaa pelasi erittäin vahvan jakson SaiPassa nousten liigan huippumaalivahtien joukkoon ja olikin joukkueen kantavia voimia näiden vuosien aikana. Viime kaudella Tuohimaa pelasi 48 ottelua torjuntaprosentilla 90,50. Tuohimaa muodostaakin Engrenin kanssa yhden Liigan kovimmista maalivahti kaksikosta.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/16434/frans-tuohimaa

Tampere Cupin toisessa ottelussa kohtaavat Tamperelaiset kiistakumppanit Tappara ja Ilves. Näiden otteluiden voittajat ja häviäjät kohtaavat lauantaina 10.8.2019 finaalissa ja pronssipelissä. Ensimmäistä kertaa olen itse suuntaamassa katsomaan tätä kyseistä turnausta. Viimeksi on tullut nähtyä SaiPan harjoitusottelu Etelä-Karjalan ulkopuolella vuonna 2012, kun SaiPa osallistui HPK:n järjestämään Hämeenlinnan turnaukseen.


15.8.2019 VITJAZ PODOLSKI (KHL)

SaiPa pelaa ainoan harjoitusottelun Kisapuistossa KHL seura Vitjaz Podolskia vastaan. Vitjaz pelasi viime kaudella KHL:ssä läntisessä konferenssissa, jossa sijoittui runkosarjassa 8.nneksi. Playoffien ensimmäisellä kierroksella Vitjaz hävisi suoraan otteluvoitoin 4-0 KHL:n suurseuralle TsSKA Moskovalle. Ensi kaudeksi joukkue uudistuu jonkin verran ja joukkueesta löytyy tällä hetkellä 4 suomalaista pelaajaa. Joukkueessa pelaavat suomalaiset ovat Ville Lajunen, Miro Aaltonen, Pekka Jormakka ja Joonas Nättinen.

Seurattavat pelaajat: 28-vuotias hyökkääjä Joonas Nättinen siirtyi Vitjaziin Neftekhimik Nizekamskin joukkueesta. Hyökkääjä teki viime kaudella 54 ottelussa tehopisteet 16+12. Nättinen esiintyi myös maajoukkueessa EHT turnauksissa, siellä kertyi 12 ottelua tehoin 1+1. Nättinen on Jyväskylän Jypin kasvatti.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/16043/joonas-nattinen

31-vuotias puolustaja Ville Lajunen on myös uusi kasvo joukkueessa. Lajunen pelasi viime kaudella KHL:ssä Kunlun Red Starin riveissä. Siellä puolustaja teki 56 ottelussa hyvät tehopisteet 10+18. Lajunen on ollut myös viime vuosina tuttu näky maajoukkueen mukana.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/9895/ville-lajunen


23-24.8.2019 BAUER TURNAUS IMATRA

SaiPa on jälleen mukana Imatralla pelattavassa Bauer-turnauksessa. Turnaus järjestetään nyt viidennen kerran. SaiPa kohtaa turnauksessa perjantaina 23.8.2019 mestiksen mestarin Imatran Ketterän ja lauantaina 24.8.2019 Jyväskylän Jypin.

Imatran Ketterä pelasi loistavan toisen kauden Mestiksessä. Joukkue sijoittui runkosarjassa kolmanneksi ja kohtasi playoffien puolivälierissä Joensuun Jokipojat edellisen kauden tapaan. Tällä kertaa Ketterä ei kuitenkaan jättänyt Jokipojille mahdollisuuksia, vaan eteni välieriin otteluvoitoin 4-1. Välierissä vastaan tuli mestiksen suurseuroihin kuuluva TuTo, joka ei myöskään pystynyt haastamaan Ketterää. Ketterä eteni finaaliin suoraan otteluvoitoin 4-0. Finaalissa vastaan tuli Keupa, joka pystyi selkeästi parhaiten haastamaan Ketterän. Vaikka ottelut oli maalien osalta tasasia vääntöjä, voitti Ketterä kuitenkin historiansa ensimmäisen mestismestaruuden voitoin 4-1.
Tulevalle kaudelle joukkue muuttuu jonkin verran. Uusia nimiä joukkueessa ovat mm. maalivahti Samuli Tervo, puolustajat Joel Olkkonen, Saku Forsblom sekä hyökkääjät Jaakko Lantta, Roope Mäkitalo.

Seurattavat pelaajat: Viime kaudella Ketterän maalinsuulla nähtiin SaiPasta lainalla Karolus Kaarlehto, joka oli koko kauden yksi joukkueen kantavia voimia. Kaarlehdon suunnattua täksi kaudeksi Liigaan, päätti Ketterä hankkia ensi kaudeksi maalisuulle finaalivastustaja Keupan maalivahdin Samuli Tervon. 22-vuotias maalivahti pelasi viime kaudella mestistä 20 ottelua torjuntaprosentilla 90,2. Tervo aloitti kauden joukkueen kakkosmaalivahtina, mutta kauden edetessä sai enemmän vastuuta ja keväällä playoffeissa syrjäytti Paavo Hölsän ykkösmaalivahdin tontilta. Jos kehitys jatkuu Imatralla samalla tavalla, kuuluu Tervo ehdottomasti ensi kaudella mestiksen parhaimpien maalivahtien joukkoon.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/219236/samuli-tervo

Turnauksen toisessa ottelussa lauantaina SaiPa kohtaa aiempinakin vuosina turnaukseen osallistuneen Jyväskylän Jypin. Jyväskyläläisillä oli todella vaisu viime kausi. Kauteen mahtui paljon, kun tammikuussa päävalmentaja Lauri Merikivi sai lähteä ja tilalle loppukaudeksi hyppäsi kokenut Risto Dufva. Joukkue sijoittui runkosarjassa 10. ja se sai vastaansa ensimmäisellä kierroksella eli niin sanotulla Lomarengas kierroksella runkosarjassa 7.sijoittuneen Rauman Lukon. Paras 3 systeemillä pelattu kierroksella jatkoon vaadittiin siis 2 voittoa. Ottelusarja venyi aina kolmanteen otteluun saakka, jonka Lukko kuitenkin voitti ja näin ollen Jyväskyläläisillä alkoi kesäloma.

Ensi kauteen joukkue lähtee uuden valmennuksen kanssa, kun SaiPastakin tuttu kaksikko ottaa vetovastuun. Päävalmentajana toimii Pekka Tirkkonen ja apuvalmentajaksi hän saa Ari Santasen. Valmennus saa johdettavaksi melko pitkälti saman pelaajamateriaalin, mitä viime kaudella oli. Eli vaihtuvuus on ollut melko vähäistä kesän aikana. Suurin muutos on tapahtunut, kun pitkään Suomessa ja Jyväskylässä pelannut Eric Perrin päätti lopettaa pelaajauransa viime kauteen.

Seurattavat pelaajat: Jyp hankki hyökkäykseen nuorta verta, kun 23-vuotias Miska Siikonen siirtyy Jyväskylään Lahden Pelicansista 2-vuoden sopimuksella. Hyökkääjä pelasi viime kaudella 56 ottelua ja teki tehopisteet 13+12. Viime kausi olikin Siikosen liigauran tehokkain kausi tähän mennessä. Mielenkiintoista on nähdä, miten Siikosen kehittyminen Jyväskylässä jatkuu, jos samalla tavalla, ei ole maajoukkue kutsukaan silloin kaukana.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/119729/miska-siikonen


28-31.8.2019 COUPE DES BAINS TURNAUS 

SaiPa lähtee ennen Liigan käynnistymistä osallistumaan vielä Sveitsissä järjestettävään turnaukseen. Joukkue kohtaa turnauksessa Geneve Servetten, Chamonixin ja HC Fribourg-Gotteronin.

28.8.2019 Geneve Servette HC pelaa Sveitsin liigassa eli NLA. Joukkue sijoittui viime kaudella runkosarjassa 8.nneksi. Ensimmäisellä kierroksella se kohtasi runkosarjan voittajan Bern, joka vei odotetusti sarjan voitoin 4-2. Bern eteni lopulta mestaruuteen saakka. Joukkueessa pelaa ensi kaudella muutama tuttu pelaaja liigastakin, mm. Tapparassa aikanaan pelannut puolustaja Henrik Tömmernes,  TPS riveissä pelannut hyökkääjä Juraj Simek ja KooKoossa mestistä työsulku kaudella pelannut hyökkääjä Tommy Wingels.

Seurattavat pelaajat: 23-vuotias hyökkääjä Noah Rod jatkaa joukkueessa pitkällä sopimuksella Rod pelasi viime kaudella 44 ottelua tehoin 11+10. Muistan kyseisen pelaajan hyvin, kun hänet varattiin vuonna 2014 toisella kierroksella numerolla 53 San Jose Sharksiin. Ura ei ole kuitenkaan missään vaiheessa ottanut tuulta alleen Amerikan mantereella vaan pelejä on kertynyt vain 11 kappaletta NHL:n farmisarjan AHL:n puolella. Rod on myös ollut vakiokasvo Sveitsin maajoukkueessa aina junioreista lähtien aikuisten tasolle. Rod pidettiin kuitenkin silloin varausvuonna heti Kevin Fialan jälkeen lupaavimpana Sveitsiläisenä pelaajana, mutta jotain on sen jälkeen tapahtunut, kun katsoo pelaajien uria tähän päivään saakka.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/97120/noah-rod


30.8.2019 Sveitsin turnauksen toinen ottelu pelataan Ranskalaista joukkuetta Chamonixia vastaan. Joukkue pelaa tällä hetkellä Ranskan pääsarjassa. Viime kaudella se sijoittui runkosarjassa 8.nneksi. Pudotuspelessä se hävisi suoraan Rouenille otteluvoitoin 4-0. Joukkueessa pelaa ensi kaudella peräti kolme suomalaista, kun siellä pelaavat puolustaja Santeri Saari ja hyökkääjät Samuli Kivimäki ja Joonas Sammalmaa.

Seurattavat pelaajat: 24-vuotias puolustaja Santeri Saari on varmasti monelle liigaa seuraavalle tuttu nimi. Saari muistetaan Liigasta HPK:n paidasta. Lisäksi hän on pelannut mestistä Peliittojen ja Espoo United joukkueissa. Viime vuonna puolustaja pelasi Itävallan liigassa Vienna Capitalsin kakkosjoukkueessa, jossa puolustaja teki 52 ottelussa hyvät tehopisteet 10+15.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/60924/santeri-saari


31.8.2019 Turnauksen päätösottelu pelataan Fribourg-Gotteronia vastaan. Sveitsin pääsarjassa pelaava Gotteron sijoittui viime kaudella runkosarjassa 10.nneksi ja joutui putoamiskarsintoihin. Siellä kuitenkin Gotteron säilytti paikkansa sarjassa voittamalla oman karsintalohkonsa.

Seurattavat pelaajat: 29-vuotias hyökkääjä Daniel Brodin siirtyy ensi kaudeksi pelamaan Sveitsin pääsarjaan Fribourg-Gotteronin riveihin. Ruotsalainen pelasi viime kaudella Ruotsin pääsarjassa SHL:ssä Djurgårdenin joukkueessa 52 ottelua ja teki hyvät tehopisteet 19+16. Brodin oli myös mukana Ruotsin joukkueessa EHT turnauksissa. Siellä 5 ottelussa ei tehopisteitä syntynyt. Brodin muistetaan myös Liigasta kaudelta 2012-2013, kun hän pelasi Porin Ässissä.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/10051/daniel-brodin

lauantai 6. heinäkuuta 2019

A-nuorten kesärinki osa 2 hyökkääjät

Vähän aikaa sitten tuli kirjoitettua A-nuorten kesäringistä ensimmäinen osa, jossa käsittelin maalivahdit ja puolustajat. Siellä ei hirveästi uusia nimiä ollut, mutta nyt kun vuorossa on hyökkääjät, löytyy listasta useampi uusi tuttavuus.


HYÖKKÄÄJÄT


Aleksi Akkila: 19-vuotias Imatran Ketterän kasvatti pelasi viime kaudella pääosin koko kauden nuorten mestistä Imatralla. Hyökkääjä teki 41 ottelussa hyvät tehot 15+22, ollen joukkueen neljänneksi tehokkain pistemies. Akkila kävi myös jo viime kaudella kokeilemassa 3 ottelun verran nuorten sm-sarjaa SaiPassa merkkauttaen yhden syötön. Itselleni Akkila on hyvin tuttu pelaaja, jolla on kyllä kaikki mahdollisuudet myös ottaa isoa roolia joukkueesta ja pärjätä A-nuorten sm-sarjassa. 

Tilastot



Elias Hirvonen: 18-vuotias SaiPan oma kasvatti pelasi viime kaudella B-nuorten sm-sarjassa 45 ottelua tehoin 6+16. Hirvonen toimi myös joukkueen varakapteenina. Saa nähdä, miten hyökkääjältä onnistuu murtautuminen A-nuorten joukkueeseen. 

Tilastot



Sakke Huolman: 19-vuotias hyökkääjä pelasi viime kaudella B-nuorten sm sarjassa 28 ottelua ja teki tehopisteet 4+6. Huolman pääsi myös kokeilemaan A-nuorten sm-sarjassa 
11 ottelua tehoin 0+4. 

Tilastot



Jerkko Häkkinen: 19-vuotias SaiPan oma kasvatti jatkaa joukkueessa viime kauden tapaan. Hyökkääjä teki viime kaudella 40 ottelussa tehopisteet 8+11. Lisäksi Häkkinen kävi yhden ottelun lainalla Imatralla pelaamassa nuorten mestistä merkkauttaen yhden syötön. Häkkinen kuuluu ensi kaudella joukkueen kokeneempaan kaartiin suhteellisen nuoressa joukkueessa. 

Tilastot



Roni Karvinen: 16-vuotias hyökkääjä on uusi nimi Lappeenrannassa. Karvinen saapuu Lappeenrantaan pääkaupunki seudulta, jossa pelasi viime kaudella. Hyökkäjä aloitti kauden Jokereiden organisaatioissa, jossa pelasi 3 ottelua B-nuorten sm-sarjassa ilman tehoja. Tämän jälkeen hyökkääjä siirtyi Vantaalle Kiekko-Vantaan organisaatioon. Siellä Karvinen pelasi B-nuorten mestiskarsinnoissa 17 ottelua tehoin 15+21. Varsinaisessa B-nuorten sm-sarjassa Karvinen teki 18 ottelussa hyvät tehot 9+21. Hyvien otteiden myötä hyökkääjä pääsi myös kokeilemaan loppukaudella A-nuorten mukana sm-sarjaa 4 ottelua tehden yhden maalin. Kun ottaa huomioon minkä ikäisestä pelaajasta on kyse, niin on varmasti yksi mielenkiintoista nimistä ensi kauden joukkueessa.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/470457/roni-karvinen


Niko Kautiainen: 17-vuotias hyökkääjä saapuu Lappeenrantaan Jokereiden organisaatioista. Kautiainen pelasi viime kaudella B-nuorten sm-sarjaa 40 ottelua ja teki tehopisteet 25+19. Lisäksi myös Kautiainen pääsi pelamaan A-nuorten mukana sm-sarjaa 7 ottelua tehoin 0+2. Myös Kautiainen on itselleni täysin uusi tuttavuus. Kova ollut tehoilemaan omassa ikäluokassa, nyt jää nähtäväksi, miten hyppy A-nuoriin koko kaudeksi onnistuu. Ehdottomasti myös Kautiaista tulen seuraamaan suurella mielenkiinnolla.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/470450/niko-kautiainen


Aleksi Kettunen: 18-vuotias hyökkääjä on pelannut viime vuodet SaiPan organisaatiossa. Viime kaudella hyökkääjä pelasi B-nuorten sm-sarjassa 32 ottelua tehopistein 8+4. Lisäksi Kettunen kävi pelaamassa 1 ottelun Suomi-sarjaa kakkosjoukkueen mukana. Taistelee ensi kauden pelipaikasta muutaman muun kanssa.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/444428/aleksi-kettunen


Otto Kosonen: 17-vuotias SaiPan oma kasvatti aloitti viime kauden Hämeenlinnassa HPK:n organisaatiossa siirryttyään sinne kaudella 2017-2018. Kosonen pelasi B-nuorten sm-sarjassa 34 ottelua tehoin 5+4, jonka jälkeen hän palasi takaisin Lappeenrantaan ja SaiPaan, jossa pelasi loppukauden B-nuorten sm-sarjassa 10 ottelua tehoin 1+1. Taistelee ensi kauden pelipaikasta muutaman muun kanssa.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/444417/otto-kosonen


Riku Lakka: 19-vuotias hyökkääjä pelasi viime kaudella ensimmäisen kauden A-nuorten sm-sarjassa. Hyökkääjä teki 25 ottelussa tehopisteet 4+5. Lisäksi Lakka kävi lainalla Imatralla pelaamassa nuorten mestistä Ketterän riveissä 3 ottelun verran ilman tehoja. Pelejä kertyi myös yli-ikäisenä B-nuorten mukana ilman tehoja.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/395765/riku-lakka


Veikko Loimaranta: 18-vuotias hyökkääjä tulee Lappeenrantaan pääkaupunki seudulta. Hyökkääjä aloitti viime kauden Jokereissa A-nuorten mukana sm-sarjassa, jossa pelasi 17 ottelua tehoin 6+4. Loppukaudeksi Loimaranta siirtyi Karhu-Kissoihin, jossa pelasi A-nuorten mukana sm-sarjaa 16 ottelua tehoin 6+6. Myös Loimaranta on itselleni täysin uusi tuttavuus, joka tulee todennäköisesti isomman roolin perässä Lappeenrantaan. Nähtäväksi jää, minkä roolin pysty joukkueesta ottamaan.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/375916/veikko-loimaranta


Jere Maarnela: 20-vuotias oma kasvatti jatkaa joukkueessa viime kauden tapaan. Hyökkääjä pelasi viime kaudella 39 ottelua ja teki tehopisteet 5+11. Maarnela kuulu ensi kaudella joukkueen kokenempaan kaartiin, jonka tehtävä on johtaa joukkuetta.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/376164/jere-maarnela


Topias Mönkäre: 18-vuotias hyökkääjä pelasi viime kaudella ensimmäisen kauden A-nuorten sm-sarjassa ennakkoluulottomasti. Hyökkääjä teki 45 ottelussa tehopisteet 7+9. Jos Mönkäre jatkaa samanlaista kehittymistä myös ensi kaudella, voidaan häneltä odottaa hyviä pisteitä.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/396569/topias-monkare

Valtteri Ojantakanen: 18-vuotias hyökkääjä on myös uusi nimi ensi kauden joukkueessa. Ojantakanen pelasi viime kaudella Jokereissa A-nuorten sm-sarjassa 47 ottelua tehopistein 15+8. Tämä nimi saattaa monelle kuulostaa tutulta. Kyseessä on siis KooKoossa pelaavan Kasperi Ojantakaisen veli. Myös Ojantakanen tulee todennäköisesti Lappeenrantaan isomman roolin perässä.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/375918/valtteri-ojantakanen


Ilmari Pieviläinen: 19-vuotias hyökkääjä pelasi viime kaudella B-nuorten sm-sarjassa Karhu-Kissoissa 6 ottelua tehoin 0+6. Tämän jälkeen hyökkääjä siirtyi A-nuorten mukaan pelamaan mestistä. Siellä 25 ottelussa tuli tehot 2+7. Karhu-Kissat selvitti tiensä loppukaudeksi A-nuorten alempaan sm-sarjaan, jossa hyökkääjä teki 9 ottelussa tehot 0+2.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/360148/ilmari-pievilainen


Akke Ristola: 18-vuotias SaiPan oma kasvatti pelasi viime kaudella B-nuorten sm-sarjaa 43 ottelua kovilla tehoilla 12+21 ollen joukkueen toiseksi tehokkain pelaaja. Veljensä tavoin, myös Akke hyppää ensi kaudeksi A-nuorten sm-sarjaan ja taistelee pelipaikasta monen muun tavoin.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/429281/akke-ristola


Eetu Santanen: 19-vuotias hyökkääjä pelasi viime kaudella B-nuorten sm-sarjaa yli-ikäisenä 29 ottelua tehoin 12+11. Hyökkääjä pääsi myös kokeilemaan A-nuorten mukana 1 ottelun ilman tehopisteitä. Oli itselleni hieman yllätys, että Santanen ei viime kaudella mahtunut joukkueeseen. Hyökkääjä on kärsinyt myös viime kausina loukkaantumisista.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/438449/eetu-santanen


Aleksi Sinkkonen: 16-vuotias Imatran Ketterän kasvatti pelasi viime kaudella B-nuorten sm-sarjaa 38 ottelua tehoin 11+20, ollen joukkueen kolmanneksi tehokkain pelaaja. Hyvien otteiden myötä hyökkääjä pääsi myös kokeilemaan yhden ottelun verran A-nuorten sm-sarjassa ilman tehoja. Sinkkonen olisi ikänsä puolesta vasta B-junnu, mutta kun SaiPan B-nuoret tippuivat ensi kaudeksi mestikseen, päätti Sinkkonen lähteä hakemaan pelipaikkaa suoraan A-nuorten joukkueesta. Itse Imatralaisena tiedän, että Sinkkosta on pidetty ikäluokkansa lupaavana pelaajana jo kauan ja onkin mielenkiintoista nähdä, miten hyppy A-nuoriin onnistuu.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/499514/aleksi-sinkkonen


Jani Taskula: 18-vuotias hyökkääjä aloittaa toisen kauden A-nuorten mukana. Taskula pelasi viime kaudella 44 ottelua tehoin 12+12. Hyökkääjä kävi myös pelaamassa B-nuorten sm-sarjassa 4 ottelua tehden tehot 5+2. Taskula tulee todennäköisesti kuulumaan joukkueen runkopelaajiin.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/395770/jani-taskula


Juuso Tiihonen: 18-vuotias hyökkääjä saapuu Lappeenrantaan Kiekko-Vantaan organisaatiosta. Tiihonen pelasi A-nuorten mestistä 22 ottelua tehoin 4+9. Joukkue selvisi loppukaudeksi A-nuorten alempaan sm-sarjaan, jossa hyökkääjä teki 17 ottelussa tehopisteet 9+5.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/555298/juuso-tiihonen



sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Joukkueeseen uudet vahvistukset Ramstedt, Grman ja Alexeyev

SaiPan on vahvistanut ensi kauden joukkuetta kolmella uudella nimellä, kun puolustaja Mario Grman ja hyökkääjät Teemu Ramstedt ja Jaroslav Aleksejev saapuvat Lappeenrantaan.

22-vuotias slovakialainen puolustaja Mario Grman on tehnyt SaiPan kanssa 1+1 vuotisen sopimuksen, joka sisältää seuran option. Puolustaja pelasi viime kaudella KHL:ssä Slovan Bratislavan joukkueessa, jossa hän teki 54 ottelussa tehot 4+4. Jäähyjä kertyi melko isokokoiselle puolustajalle 50 minuuttia ja +- lukema oli kauden jälkeen - 23, mutta tämän selittää joukkueen erittäin heikko menestys sarjassa. Lisäksi Grman pääsi pelamaan Slovakian miesten maajoukkueen mukana 10 peliä ja keräsi niissä pisteet 0+3. Grman tuo SaiPan puolustukseen sitä kaivattua kokoa ja eräänlaista kokemusta jo kovemmasta sarjasta. Lisäksi plussana pitää todeta, että on right kätisyys, joita ei joukkueen puolustuksessa tällä hetkellä hirveästi ole. Puolustaja ei ole pisteillä hirveästi aiemmin tähän asti juhlinut, mutta koska kyseessä vasta nuori pelaaja, saattaa hyvinkin myös pystyä kiekollisempaan rooliin SaiPan puolustuksessa.

Tilastot 



Ensi kauden puolustus näyttää siis tältä:

GRMAN - AUTIO

SEPPÄLÄ - SALO

KOJO - SNECK / RIIKOLA / TORIKKA

VAINIO - SNECK / RIIKOLA / TORIKKA 


Nyt puolustajia on yhteensä 9 ja uskon, että tällä puolustuksella aloitetaan kausi. Jos käy tietysti niin, että Vainio ei pystykkään aloittamaan kautta, niin sitten tietysti siihen johtoportaassa varmasti osataan reagoida. Lisäksi varmasti kauden aikana hankitaan vielä se 10 puolustaja esimerkiksi veropelaajana, niin kuin Kichton tuli viime vuonna. Enkä jaksa enää tässä vaiheessa uskoa, että Denisov tai Kichton jatkaisivat Lappeenrannassa, vaikka heitä ei sillon pois lähteneiden listassa ollutkaan.
Suurimmat odotukset ensi kaudella kohdistuu itselläni Salo, Autio ja Grman kolmikolle, joilta voidaan odottaa pisteitä. Sekä ehkä myös Seppälä. Sneck, Kojo ja Riikola ovat sitten taas enemmän niitä puolustavia pakkeja, joilta ei pisteitä niin odoteta, vaan enemmän oman maalin edustan puolustamista ja kiekkojen siivoomista maalivahdin edestä.


20-vuotias venäläinen hyökkääjä Jaroslav Aleksejev on tehnyt SaiPan kanssa 1+1 vuotisen sopimuksen, joka sisältää koeajan. Pienikokoinen hyökkääjä pelasi viime kaudella Kanadan juniorisarjassa QMJHL:ssä Baie Comeau joukkueessa 65 ottelua ja teki tehopisteet 36+37. Aleksejev on esiintynyt Venäjän U17 ja U18 joukkueissa ja palkintokaapista löytyy MM hopea ja MM pronssi. Aleksejev on SaiPalle melko riskitön hankinta, kun sopimus sisältää koeajan. On mielenkiintoista nähdä, miten hyökkääjä sopeutuu miesten sarjaan, vaikka kokoa ei hirveästi ole. Jos kaikki menee hyvin, on tässä SaiPalle hyökkääjä kärkiketjuihin. Sitä kuuluisaa potentiaalia pitäisi kuitenkin löytyä. Yksi varmasti mielenkiintoisimmista nimistä ensi kauden joukkueessa.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/312821/yaroslav-alexeyev


YouTube video pelaajasta




31-vuotias hyökkääjä Teemu Ramstedt on tehnyt SaiPan kanssa vuoden mittaisen sopimuksen. Hyökkääjä ei viime kaudella pelannut yhtään peliä. Syitä siihen hän avasi omassa pitämässään blogissa. Linkki tähän löytyy tekstin lopusta. Ramstedt on pelannut viimeksi kaudella 2017-2018, kun hän aloitti kauden KHL joukkue Slovan Bratislavassa, mutta ei pelannut siellä kuin 2 ottelua ja siirtyi sen jälkeen pelamaan Liigaan Rauman Lukkoon. Siellä Ramstedt teki 34 ottelussa tehopisteet 7+18.  Ramstedt tiedetään kuitenkin kovan luokan peli mieheksi, tästä osoitus kaudelta 2015-2016, kun Hifk riveissä hyökkääjä teki 60 ottelussa tehot 8+44. Sillon tutkaparina pelasi myös SaiPasta ensi kaudella löytyvä Slovakialainen Tomas Zaborsky. Siksi tämä hankinta onkin erittäin mielenkiintoinen SaiPalta.

Pitää kuitenkin ottaa alkuun huomioon, että Ramstedt ei ole pelannut viime kaudella, eli todennäköisesti fanienkin pitää olla kärsivällisiä alkukaudella. Se vie oman aikansa jälleen tottua pelirytmiin pitkän tauon jälkeen.  Itse olen kuitenkin erittäin tyytyväinen Ramstedtin saamiseen Lappeenrantaan. Ei tämän tason pelaajia täällä ihan joka vuosi nähdä, ja toivonkin, että yleisö löytää jo ihan näiden hankintojen myötä runsain joukoin halliin heti kauden alusta alkaen.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/7799/teemu-ramstedt

Blogiin linkki

http://www.ramu.fi/blogi/




YouTube video pelaajasta 





Hyökkäys

1.ketju  ZABORSKY - RAMSTEDT - NIKKO

2.ketju  X - SAARI - OKSANEN / ISO-MUSTAJÄRVI

3.ketju  KAKSONEN - VIRTANEN - ALEKSEJEV

4. ketju  KURONEN - KOHO - VAINIKAINEN

5.ketju  PIIPPONEN - LÖFMAN - MÄNTYKIVI


Hyökkäys näyttäisi olevan yhtä hankintaa vaille valmis. Tätä hyökkäystä kun katsoo, niin sieltä löytyy ensi kaudella sitä kokemusta, mutta myöskin paljon potentiaalia. Suurin mielenkiinto kohdistuu 1.ketjuun, mutta myös muissa ketjuissa on todella hyviä aihioita. Jonkinlaista läpimurtoa odotan Saarelta, Virtaselta ja Oksaselta. Lisäksi myös mielenkiintoa harjoituspeleihin tuo, miten Aleksejev ja Piipponen pystyvät ottamaan paikkansa joukkueesta. Toivoisin myös, että Kaksonen, Löfman ja Koho saisivat pelata mahdollisimman terveenä kauden, jos niin ei tapahdu, ollaan uuden hankinnan edessä kauden aikana. Laajuuttahan tuossa hyökkäyksessä ei hirveästi ole, kun ottaa huomioon, että viime kaudella pelattiin 18 hyökkääjällä, mutta eiköhän siellä pelaajabudjetissa ole vielä varaa, jos tarve iskee.





keskiviikko 29. toukokuuta 2019

A-nuorten kesärinki 2019 osa 1

On taas sen verran pitkälle kevättä menty, että SaiPa julkaisi tämän kevään A-nuorten harjoitusringin, josta tulee koostumaan ensi kauden joukkue. Otan tämän jälleen kahdessa eri osassa. Ensimmäisessä osassa käsittelen maalivahdit ja puolustajat. Ja toisessa osassa hyökkääjät.

MAALIVAHDIT

Severi Auvinen, 18-vuotias maalivahti jatkaa joukkueessa viime kauden tapaan. Viime kaudella Auvinen pelasi A-nuorten mukana 10 ottelua torjuntaprosentilla 87,3. Pääasiassa pelejä kertyi kuitenkin B-nuorten mukana, jossa pelasi 16 ottelua torjuntaprosentilla 90.8. Lähtee taistelemaan ykkösmaalivahdin paikkasta ensi kaudella A-nuorissa.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/396165/severi-auvinen


Laurynas Lubys, 18-vuotias liettualainen aloittaa toisen kauden SaiPan A-nuorten riveissä.  Viime kaudella Lubys kantoi torjuntavastuun Kristian Tammisen kanssa ja pelejä kertyi 17 torjuntaprosentin ollessa 88,9. Lisäksi Lubys pääsi pelamaan Liettuan miesten maajoukkueen mukana pari peliä. Lubys lähtee selkeästi hakemaan ykkösmaalivahdin paikkaa ensi kauden joukkueesta.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/432297/laurynas-lubys


Juho Markkanen, 17-vuotias maalivahtilupas on nimi, joka kannattaa laittaa mieleen. SaiPan toimitusjohtajan Jussi Markkasen poika pelasi viime kaudella B-nuorten maalilla 32 ottelua torjuntaprosentilla 89,6. Lähtökohtaisesti Markkanen tulee varmasti jatkamaan B-nuorten maalilla, mutta saattaa kauden mittaan myös päästä haistelemaan A-nuorten otteluita.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/499513/juho-markkanen


Tommi Sipiläinen: 17-vuotias SaiPan oma kasvatti, joka pelasi viime kaudella B-nuorten kakkosjoukkueessa suomi-sarjaa. Suomi-sarja karsinnoissa Sipiläinen pelasi 11 ottelua torjuntaprosentilla 89,8 ja suomi-sarjassa 5 ottelua torjuntaprosentilla 95,2. Itselleni Sipiläinen ei niin tuttu pelaaja, niin aika vaikeaa on arviota pelaajasta tehdä.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/438448/tommi-sipilainen


PUOLUSTAJAT

Aleksi Akkanen: 20-vuotias oma kasvatti teki teki viime syksynä paluun Lappeenrantaan vietettyään kauden verran Hämeessä HPK:n organisaatiossa. Akkanen esiintyikin vakuuttavasti SaiPan puolustuksessa ja otti suurta roolia kauden edetessä. Puolustaja teki 43 ottelussa tehot 5+14. Odotan Akkaselta tulevallakin kaudella isoa roolia puolustuksessa ja kiekkollisena puolustajana myös pisteitä.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/251264/aleksi-akkanen

Henri Hietala: 18-vuotias puolustaja palasi viime kaudeksi takaisin Lappeenrantaan vietettyään vuoden verran Lahdessa Pelicansin organisaatiossa. Hietala pelasi viime kaudella B-nuorissa 41 ottelua ja teki tehopisteet 6+3. Isokokoinen puolustaja tulee kilpailemaan tosissaan pelipaikasta joukkueessa.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/467394/henri-hietala

Leevi Karjalainen: 19-vuotias puolustaja aloittaa toisen kauden SaiPassa A-nuorten mukana. Viime kaudella Karjalainen teki 37 ottelussa tehot 3+6. Itselleni oli yllätys, miten vahvasti Karjalainen tuli sisään joukkueeseen. Epäilin vahvasti viime kesänä, näiköhän mahtuu edes joukkueeseen. Nyt vuoden viisaampana, kuuluu ehdottomasti SaiPan ensi kauden pakistoon perusvarmalla pelaamisella.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/397017/leevi-karjalainen


Mikael Koskimies: 19-vuotias SaiPan kasvatti aloittaa toisen kauden A-nuorten mukana. Puolustaja aloitti viime kauden PePon organisaatiossa miesten kakkosdivisioonassa 7 ottelua tehoin 4+7 ja PePon A-nuorissa 7 ottelua pistein 1+3. Joulukuussa Koskimies palasi takaisin SaiPaan ja pelasi ensimmäiset 4 ottelua lainalla Imatralla Ketterässä nuorten mestistä ilman tehoja ja loppukausi nuorten liigassa  18 ottelua pistein 0+8. Koskimies tulee ehdottomasti kuulumaan ensi kauden joukkueen puolustukseen, ja häneltä odotetaan myös tehoja.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/395762/mikael-koskimies


Joni Loukkojärvi: 16-vuotias SaiPan oma kasvattia voidaan pitää tulevaisuuden nimenä. Puolustaja pelasi viime kaudella SaiPan ja Ketterän yhteisessä C-nuorten joukkueessa. Sm-karsinnoissa syksyllä Loukkojärvi teki 20 ottelussa puolustajalle kovat tehot 15+18. C-nuorten sm-sarjassa teki Loukkojärvi 7 ottelussa tehot 10+4. Hyvät tehot huomioitiin myös organisaatiossa ja Loukkojärvi nostettiinkin loppukaudeksi B-nuorten mukaan, jossa hän pelasi 19 ottelua tehopistein 5+1.  Lisäksi hyvä kausi palkittiin, kun Loukkojärvi pääsi pelamaan U16 maajoukkueen mukana yhden ottelun. Uskoisin, että Loukkojärven ensi kausi menee vielä pääosin B-nuorten joukkueessa ja saattaa kauden mittaan saada muutaman tilaisuuden myös A-nuorten mukana.


Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/557239/joni-loukkojarvi


Eemil Pessi: 17-vuotias puolustaja kuului viime kaudella B-nuorten joukkueeseen, jossa pelasi 26 ottelua tehopistein 1+7. Lisäksi Pessi kävi pelaamassa kakkosjoukkueessa suomi-sarjaa 5 ottelun verran tehoin 2+1. Kilpailu on tänä vuonna tiukkaa puolustuksen osalta ja onkin mielenkiintoista nähdä, pystyykö Pessi lunastamaan paikkansa joukkueessa.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/478116/eemil-pessi


Lari Pöllänen: 17-vuotias SaiPan oma kasvatti pelasi viime kaudella B-nuorten sm-sarjaa  45 ottelua tehoin 3+15. Lisäksi puolustaja otti harvinaisen vähän jäähyjä, kun Pöllänen keräsi koko kauden aikana vain 8 minuuttia. Itselleni tuli täytenä yllätyksenä, miten hyvät pisteet Pöllänen viime kaudella teki vaikka B-nuorten otteluita tuli jonkun verran kauden aikana seurattua. Tulee todennäköisesti mahtumaan ensi kauden joukkueeseen.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/467393/lari-pollanen


Hugo Rikkilä: 18-vuotias Rikkilä tulee SaiPaan Bluesin junioriorganisaatiosta. Puolustaja pelasi viime kaudella Blues B-nuorten joukkueessa sm-sarjaa 36 ottelua ja teki puolustajalle hyvät tehot 5+14. Kun tietää, millaista juniorityötä Espoossa tehdään, on odotukset korkealla tämän pelaajan kohdalla. Uskoisin, että tulee ottamaan paikan ensi kauden joukkueesta.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/428869/hugo-rikkila


Reko Ristola: 18-vuotias SaiPan oma kasvatti pelasi viime kaudella B-nuorten sm-sarjaa 42 ottelua ja teki puolustajje hyvät pisteet 4+16. Jäähyminuuteja Ristola keräsi 34 minuuttia. Ristola pelasi viime kaudella uransa parhaan kauden ja onkin jännä nähdä, miten pystyy ottamaan paikan A-nuorten joukkueesta. Myös Rekon veli hyökkääjä Akke Ristola pelasi viime vuonna samassa joukkueessa.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/428822/reko-ristola


Rene Sandås: 21-vuotias puolustaja jatkaa joukkueen puolustuksessa. Sandås teki viime kaudella 39 ottelussa tehot 2+5. Jäähyminuuteja puolustaja keräsi peräti 60 minuuttia, jota voidaan pitää jo melko suurena lukemana. Sandås tuo tarvittavaa kokemusta suhteelliseen nuoreen puolustukseen.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/314446/rene-sandas


Iiro Tiilikainen: 18-vuotias puolustaja pelasi monen muun tavoin viime kaudella B-nuorten sm-sarjaa 45 ottelua tehopistein 1+11. Lisäksi Tiilikainen kävi pelaamassa kakkosjoukkueessa suomi-sarjaa 1 ottelun ja teki tehot 3+1.  Tiilikainen pelasi vielä viime kesään asti toisena lajina pesäpalloa, mutta nyt näyttäisi valinta kuitenkin osuneen jääkiekkoon. Tulee kilpailemaan muiden samanikäisten kanssa pelipaikasta joukkueessa.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/444430/iiro-tiilikainen


Konsta Tuisku: 19-vuotias puolustaja aloittaa toisen kautensa Lappeenrannassa. Viime kaudeksi A-nuoriin Jyp tullut puolustaja teki viime kaudella A-nuorten sm-sarjassa 47 ottelussa pisteet 4+10.  Lisäksi +-tilasto oli komea +13. Tuisku kävi myös yhden ottelun pelaamassa Imatralla Ketterässä nuorten mestistä ja keräsi yhden syötön. Tuisku oli itselleni positiivinen yllätys viime kaudella puolustuksessa ja odotan häneltä vielä enemmän tällä kaudella.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/397989/konsta-tuisku



YHTEENVETO: Maalivahtien osalta odotan Lubyksen ja Auvinen kantavan päävastuun ensi kaudella maalinsuulla. Se jää nähtäväksi kumpi pystyy täyttämään Tammisen jättämät saappaat. Puolustuksessa on sopivasti sekä nuorta verta että kokeneempaa pelaajaa, mutta samalla myös kilpailua. Mielenkiintoisia nimiä, joita varsinkin kannattaa seurata ensi kaudella ovat Akkanen, Koskimies ja Rikkilä.

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Uusia pelaajia joukkueeseen, huippuhankinta sekä paluumuuttaja

SaiPa on kiinnittänyt ensi kauden joukkueeseen kolme uutta pelaajaa, joista ilmoitettiin kauppakeskus Iso-Kristiinassa pidetyssä tilaisuudessa. Hyökkäystä vahvistettiin hankkimalla SaiPan mittapuulla erittäin kova hyökkääjä Tomas Zaborsky Tapparasta sekä nuori lupaus Topi Piipponen Kalpasta. Puolustukseen puolestaan tulee paluun Lappeenrantaan tekevä Simo-Pekka Riikola. Seuraavassa pelaajista hieman tarkemmin.

Video pelaajien julkistamistilaisuudesta Iso-Kristiinassa





22-vuotias hyökkääjä Topi Piipponen on tehnyt SaiPan kanssa kauden 2019-2020 sopimuksen, joka sisältää tryoutin. Kuopion KalPan kasvatti on pelannut tähän mennessä koko uransa kasvattajaseurassa. Viime kaudella Piipponen pelasi liigaa 22 ottelua tehoin 0+2 sekä mestistä IPK riveissä 26 ottelua tehopistein 10+15. Piipponen tulee lähtökohtaisesti siis hakemaan SaiPasta uutta ponnahduslautaa uralleen ja vakiinnuttamaan paikkaa liigassa. Itselläni ei hirveästi ole mielikuvia tästä pelaajasta, vaikka mestistä tulikin seurattua. Aika näyttää pystyykö ottamaan paikan SaiPasta vai jatkuuko matka eteenpäin koeajan jälkeen.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/152033/topi-piipponen


27-vuotias puolustaja Simo-Pekka Riikola tekee paluun Lappeenrantaan ja on tehnyt SaiPan kanssa kahden vuoden sopimuksen. Riikola on pelannut kolme viimeistä kautta Raumalla Lukon paidassa. Viime kaudella Riikola kärsi loukkaantumisista ja pelejä kertyi 30 ilman tehopisteitä. Jokipoikien kasvatti on SaiPalle hyvin tuttu pelaaja, koska Riikola pelasi junnuvuosina SaiPan organisaatiossa sekä kaudet 2012-2016. Riikola tuo ennen kaikkea leveyttä puolustukseen ja samalla myös kokemusta. Lisäksi rightpuolen kätisyys, tuo valmennukselle vaihtoehtoja erikoistilanne pelaamiseen. Tämän hankinnan myötä puolustus alkaa olemaan melkein valmis. Todennäköisesti vielä yhtä puolustajaa haetaan, joka on todennäköisesti se kiekollinen kärkipuolustaja.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/5029/samuli-riikonen


31-vuotias slovakialainen Tomas Zaborsky on tehnyt 2-vuoden sopimuksen SaiPan kanssa. Taitava hyökkääjä on pelannut kaksi edellistä kautta liigassa Tapparan väreissä. Viime kaudella Zaborsky tehoili 47 ottelussa pisteet 17+17. Ennen Tappara vuosia Zaborsky pelasi pari kautta Helsingin Ifk riveissä, jossa molemmilla kausilla teki lähemmäs 50 pistettä. Zaborskylta löytyy myös kokemusta KHL:stä, jossa pelasi kausilla 2012-2014 Avangard Omskin ja Salavat Yulaev Ufa riveissä 97 ottelua ja teki 61 pistettä. Zaborsky on SaiPan mittapuulla erittäin iso hankinta, johon kohdistuvat myös isot odotukset, mitä tulee pisteiden tekemiseen. Uskon, että Zaborsky pystyy vastaamaan huutoon, ja tulee tekemään vahvaa jälkeä hyökkäyspelissä. On todella mielenkiintoista nähdä, kenen kanssa Zaborsky laitetaan samaan ketjuun. SaiPa saa todennäköisesti Zaborskysta sen johtavan pelaajan, jolta voidaan odottaa joka ilta pelien ratkomista. Uskon vakaasti, että Zaborsky on SaiPalle hankintana joka euron arvoinen.

Tilastot

https://www.eliteprospects.com/player/10610/tomas-zaborsky


YouTube video 1 miehestä



YouTube video 2 miehestä




Tilanne nyt näiden sopimusten jälkeen näyttää tältä:

WESTERHOLM / KAARLEHTO

X - AUTIO

SEPPÄLÄ - SALO

KOJO - SNECK / RIIKOLA

VAINIO - SNECK / RIIKOLA



1.ketju    ZABORSKY - X - X

2.ketju    SAARI - NIKKO - VIRTANEN

3.ketju    KAKSONEN - ISO-MUSTAJÄRVI - OKSANEN

4.ketju    KURONEN - KOHO - LÖFMAN

Varalla   LUUSUANNIEMI, VAINIKAINEN, PIIPPONEN

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Ensimmäiset jatkosopimukset kaudelle 2019-2020

SaiPa on alkanut rakentamaan kauden 2019 - 2020 joukkuetta julkaisemalla peräti 9 jatkosopimusta. Seuraavaksi ajatuksia näistä

Jatkospimuksen tekivät:

Puolustaja :

Erik Autio sopimus 2019-2020. Ei tullut yllätyksenä, että Aution sopimuksessa ollut optio käytettiin. Autio pelasi erittäin hyvän ensimmäisen kauden miesten tasolla tehden 49 ottelussa tehot 3+14 ja +- tilasto hienosti +6. Itselläni odotukset Aution kohdalla, että tulee olemaan ensi kaudella joukkueen puolustuksen johtohahmoja. Olisin pidempää sopimusta kyllä tässä kohtaa odottanut.

Kasperi Torikka sopimus 2019-2021 optio 2021-2022. Torikan jatkosopimus ei tullut itselleni yllätyksenä. Näen hänessä tulevaisuuden runkopuolustajan SaiPalle. Tällä kaudella pääsi jo Liigassa pelamaan 28 ottelua tehoin 0+1. Toivoisin ensi kauden osalta, että jos ei paikka aukene Liigasta, niin pääsisi koko kaudeksi pelamaan johonkin Mestis seuraan ja saisi siellä kehittyä rauhassa miesten peleihin.

Veeti Vainio sopimus 2019-2020. Tämä sopimus tuli itselleni hieman puskista. On kärsinyt viime vuosina todella vaikeista loukkaantumisista ja viimeiset 3 kautta ovat olleet erittäin vaikeita Vainiolle. Ymmärsin kuitenkin, että sopimuksessa on purkupykälä, mikäli Vainio ei pysty syksyllä pelamaan. SaiPan kannalta tässä sopimuksessa ei ole siis mitään hävittävää. Toisaalta, jos Vainio pystyy pelamaan, saa SaiPa kaivattua leveyttä puolustukseen.

Markus Kojo sopimus 2019-2021. Vahvoista huhuissa Poriin viety Kojo tekikin jatkosopimuksen Lappeenrantaan.  Pelasi viime kaudella 56 ottelua tehoin 1+6. 25-vuotiaalla puolustajalla alkaa näin ollen kolmas kokonainen kausi SaiPassa. On isokokoinen puolustaja, joka tuo kaivattua fyysisyyttä puolustukseen, kun vain uskaltaa käyttää sitä enemmän. Lisäksi luistelun kanssa on vielä Lehterän pelityylissä paljon tekemistä. Täyttää varmasti paikkansa ensi kauden puolustuksessa

Jere Sneck sopimus 2019-2020. Myös Sneckin jatko oli itselleni yllätys. Jollain tavalla olisi nähnyt, että kun tammikuussa hankittiin Jere Seppälä, jolla jatkuu myös sopimus tälle kaudelle, oisi hän korvannut Sneck. Sneck pelasi tällä kaudella 54 ottelua tehoin 0+8. Pisteiden valossa tämä oli tietysti Sneckin paras kausi SaiPassa, mutta +- tilasto näytti kauden jälkeen - 7, mikä ei missään nimessä ole hyvä. Jollain tavalla uskoisin, että Jeren on nyt tällä kaudella pystyttävä nousemaan kiekollisempaan rooliin ja ylöspäin 3 parista, jos haluaa uran jatkuvan liigassa. Jollain tavalla tuntuu, että kehitys junnaa nyt paikallaan.

Näkisin puolustuksen näiden kiinnitysten jälkeen seuraavana

X - AUTIO
SEPPÄLÄ / X - SALO
KOJO - SNECK/ SEPPÄLÄ
TORIKKA - X


Hyökkääjät:

Tomi Iso-Mustajärvi sopimus 2019-2020. Oli ehdottomasti odotettavissa, että Iso-Mustajärven sopimuksessa ollut optio käytetään. Tässä kohtaa kyllä täytyy myöntää, että odotin pidempää sopimusta, eikä vain vuoden jatkoa. Sen verran hyvän ensimmäisen kauden hyökkääjä pelasi liigassa, kun hän teki 60 ottelussa tehot 6+7. Meni varsinkin luistelussa tällä kaudella huimasti eteenpäin. Isokokoisena pystyi myös hyvin pitämään kiekkoa kulmissa ja haastamaan tarvittaessa röyhkeästi maalin edessä. Odotuksissa ensi kaudelle 15-20 p kausi. N

Aatu Luusuanniemi sopimus 2019-2020. Täytyy sanoa, että en yllättynyt tästä jatkosopimuksesta niin paljon, kuin ehkä moni muu. Vaikka tämä kausi oli varsin vaikea, niin jos kesällä laittaa elämänsä järjestykseen ja alkaa elämään urheilijan elämää, niin näen ehdottomasti pojalla hyvän tulevaisuuden. Kiekkollisesti puhutaan kuitenkin erittäin taitavasta hyökkääjästä, jolla suurimmat ongelmat luistelun kanssa, joka ei yksinkertaisesti tällä hetkellä riitä mestikseen eikä liigaan. A-nuoriin ei ole taas mitään järkeä mennä, koska ei kehitä Luusuanniemeä pelaajana enää tämä sarjataso. Kesällä kunnon harjoituskausi alle ja ensi kaudeksi hakemaan pelipaikkaa jostakin Mestis seurasta.

Micke Saari sopimus 2019-2020. Kesken kauden Jypistä loppukaudeksi vuokralle saapunut Saari vakuutti peliotteilla allekirjoittaneen täysin. Saari ehti pelata SaiPassa 30 ottelua tehoin 5+8. Olen erittäin iloinen, että jatkosopimus tuli, mutta olisin toivonut pidempää sopimusta. Tykkäsin erittäin paljon Saaren pelityylistä. Osaa olla erittäin monipuolinen hyökkääjä, joka pystyy rakentamaan peliä, mutta myös tarvittaessa ratkaisemaan itse hyvällä laukauksella. Odotukset Saaresta on, että tekee ensi kaudella yli 20 pistettä.

Elmeri Kaksonen sopimus 2019-2021. Kaksosen 2 vuoden sopimus oli todella iloinen asia. Hyökkääjällä oli tämä kausi erittäin vaikea, kun pelejä kertyi vain 20 ja tehoja 5+4. On kuitenkin SaiPan oma kasvatti, joka ehdottomasti kuuluu ainakin omiin suosikkeihin. Pelaa illasta toiseen isolla sydämellä joukkueelle ja on varmasti valmennukselle helppo Pelaaja, kun voi laittaa kentälle tilanteessa kuin tilanteessa. Toivon, että Kaksonen saisi ensi kauden pelata terveempänä, jolloin pisteitäkin voidaan odottaa ihan eri tavalla.

Näkisin hyökkäyksen seuraavasti näiden kiinnitysten jälkeen:

1.ketju   X - X - X

2.ketju   SAARI - NIKKO - VIRTANEN

3.ketju  KAKSONEN - ISO-MUSTAJÄRVI- OKSANEN

4.ketju  KURONEN - KOHO - LÖFMAN

Viltti : LUUSUANNIEMI, VAINIKAINEN

lauantai 6. huhtikuuta 2019

Juhlakausi päätökseen

Nyt on SaiPan kauden päättymisestä sen verran aikaa kulunut, että pystyy hieman vetämään yhteen mennyttä juhlakautta. Runkosarjassa SaiPa sijoittui sijalle 9. ja varmisti samalla, että pelit jatkuivat myös playoffsien ensimmäisellä kierroksella. Kotietua joukkue ei kuitenkaan saanut, vaan vastaan tuli 8. sijoittunut Ilves. Mielestäni, kun katsoo mennyttä kautta, niin joukkueen olisi ehdottomasti pitänyt pystyä ottamaan kotietu, koska kotiotteluista joukkue keräsi runkosarjassa 59 pistettä, kun taas vieraissa runkosarjassa pisteitä tuli 29. Ensimmäinen kierros pelattiin paras kolmesta systeemillä, eli 2 voittoa vaadittiin jatkoon pääsemiseksi.

Koska vastakkain oli kaksi hyvin tasaista joukkuetta, tuli sarjasta hyvin tasainen, jossa tarvittiin kahdessa ensimmäisessä ottelussa jatkoerä, ennen kuin ratkaisut nähtiin. Ensimmäinen ottelu pelattiin Tampereella ja SaiPa sai otteluun hyvän alun, kun se johti kahden erän jälkeen peliä 0-2. Ilves nousi kuitenkin päätöserässä tasoihin ja vei ratkaisun jatkoerään. Jatkoerää ehdittiin pelamaan ainoastaan pari minuuttia, kun kotijoukkueen Samuli Vainionpää ratkaisi ottelun ja voiton kotijoukkueelle maalein 3-2.

Toinen ottelu pelattiin heti seuraavana päivänä Kisapuistossa.  Jälleen kerran saattettiin odottaa tasaista ottelua edellisen päivän tapaan. Tässä ottelussa erikoistilanteet nousivat hyvin esille, kun viidestä maalista peräti neljä tuli ylivoimalla.  Jälleen kerran ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoerästä, kun varsinainen peliaika päättyi 2-2. Jatkoerässä nähtiinkin sitten kaikki jääkiekon hienoudet, kun Teemu Rautiainen pääsi yrittämään rangaustulaukauksesta ratkaisua, kun kotijoukkueen puolustaja Kalle Maalahti joutui rikkomaan läpiajossa ollutta Rautiaista. Tuohimaa kuitenkin nollasi yrityksen. Tämän jälkeen vierailijat tarjosivat kotijoukkueelle ratkaisua, kun Flood otti rangaistuksen estämisestä. Kotijoukkue ei tätä tilaisuutta jättänyt käyttämättä, vaan Ahti Oksanen laukoi hyvän pyörityksen päätteeksi 3-2 ja sarjan tasoihin. Maalia tarkastettiin vielä useamman minuutin verran videolta, ennen kuin ratkaisu saatiin.

Kolmas ottelu pelattiin Tampereella ja odotuksissa oli, että kumpi tahansa voi sarjan viedä, kummalla oli parempi päivän kunto. Ottelusta tuli kuitenkin lopulta Ilveksen näytöstä ja jotenkin tuli olo, että vierailta oli paukut syöty, mitä pidemmälle ottelu eteni. Lisäksi SaiPalla oli ottelussa kokoonpano huoli, kun viimeinen erä pelattiin kolmella puolustajalla. Näin ollen kotijoukkue vei ottelun nimiinsä 4-2 ja eteni puolivälieriin Kärppiä vastaan. SaiPalla puolestaan tuli juhlakausi päätökseen ja eräänlainen ajanjakso tämän joukkueen tarinaa tuli päätökseen. Se täytyy sanoa, että ehdottomasti Ilves ansaitsi jatkopaikkansa.

YHTEENVETO KAUDESTA

Päällimmäinen fiilis kaudesta jäi ehdottomasti pettymys. Ainakin itselläni odotukset olivat paljon korkeammalla, mutta lopputulos jäi laihemmaksi. Syitä tähän on taas varmasti monia. Yksi on ehdottomasti, että ei missään vaiheessa kautta löydetty tasapainoa kotipelaamisen ja vierapelaamisen välille. Toinen syy on muutamien avainpelaajien tason heikkeneminen edellisestä kaudesta. Lisäksi useat loukkaantumiset sotkivat taas paljon kauden aikana kokoonpanoja, eikä parhaalla kokoonpanolla taidettu päästä pelamaan yhtään ottelua. Lopussa näkyi selvästi, että materiaali loppui kesken, kun tärkeät pelit alkoivat, varsinkin puolustuksessa. Pelisysteemiin en lähde sen enempää ottamaan kantaa, kun en ole kuitenkaan valmentaja. Sen kuitenkin sanon, että ensi kaudelle kannattaa valmennuksen tarkkaan miettiä, millaista jääkiekkoa joukkue pysty pelamaan ja selkeää pelitapaa lähteä ajamaan sisään, mitä ei tarvitse kesken kauden lähteä muuttamaan.

Itselläni on kuitenkin kova luotto ensi kaudelle, vaikka vaihtuvuus tule olemaan iso, että kaikkea potentiaalia ei ole päävalmentaja Lehterästä mitattu ulos. Tämä oli Lehterän toinen kausi liigassa päävalmentajana ja aiemminkin on nähty esimerkkejä, että se toinen kausi on yleensä se hankalin, esimerkiksi viime kaudella HPK Pennasella ja tällä kaudella KalPan Kapasella. Oikeastaan ensi kaudella nähdään tähän mennessä eniten Lehterän näköinen joukkue, kun joukkueen runko on sellainen, minkä Lehterä haluaa.

PISTE-ENNUSTUS JA TOTEUTUNEET PISTEET

Tein ennen kauden alku jokaiselle pelaajalle piste-ennustuksen tälle kaudelle. Nyt on aika ottaa selvää, miten tässä kävi.

Pelaaja                         Pisteet                                  Ennustus

Kalle Maalahti            60 ottelua 4+22 = 26            25-30 p ✅
Jere Sneck                  54 ottelua 0+8 = 8                10-15 p
Markus Kojo               53 ottelua 1+6 = 7                 0-5 p
Kasperi Torikka          28 ottelua 0 +1 = 1                0-5 p ✅
Robin Salo                  57 ottelua 4 + 12 = 16         10-15 p
Vladimir Denisov       40 ottelua 1+4 = 5                5-10 p ✅
Erik Autio                    49 ottelua 3+14 =17            5-10 p

David Goodwin           58 ottelua 13+15 = 28         30-35 p
Elmeri Kaksonen        20 ottelua 5+4 = 9                30-35 p
Ville Koho                    45 ottelua 6+6 = 12             15-20 p
Cody Kunyk                 55 ottelua 14+23 = 37         30-35 p
Anssi Löfman             23 ottelua 3+4 = 7                15-20 p
Joni Nikko                   54 ottelua 13+16 = 29         15-20 p
Ahti Oksanen              48 ottelua 15+16 = 31          35-40 p
Topi Nättinen              43 ottelua 3+16 = 19            40-45 p
Jonatan Tanus            54 ottelua 10+11 =21           35-40 p
Tomi Iso-Mustajärvi   60 ottelua 6+7 = 13 p           5-10 p
Aatu Luusuanniemi    7 ottelua 0+0 = 0 p               0- 5 p ✅
Tyler Morley                57 ottelua 17+24 = 41          25-30 p
Matias Mäntykivi         6 ottelua 1+0 = 1                 0-5 p ✅
Santeri Virtanen         40 ottelua 5+5 = 10              5-10 p ✅
Emil Oksanen             20 ottelua 5+4 = 9                 20-25 p
Roy Radke                    1 ottelu 0+1 = 1                    20-25 p


Tästä ei taas voi muita johtopäätöksiä vetää, kuin että on vaikeaa ennustaa pisteitä. Koskaan ei pysty sanomaan, kuka varmasti floppaa tai pelaa parhaan kautensa. Itselleni yllätys oli Nättisen ja Tanuksen kaudet. Toisaalta taas Nikko ja Morley vetivät aivan loistavat kaudet. Kunyk taas jatkoi siitä, mihin edellisellä kaudella jäi. Lisäksi loukkaantumiset sotkivat pahasti muutaman pelaajan kauden mm. E.Oksasen,Löfman ja Radke. Näihin ei oikeastaan pysty etukäteen varautumaan.