lauantai 2. joulukuuta 2017

Kenelle pitäisi tarjota jatkosopimusta osa 1 maalivahdit ja puolustajat

Kun kausi ollaan SaiPan osalta saatu yli 20 ottelun verran pelattua, on hyvä alkaa miettimään, kenelle pitäisi jatkosopimuksia alkaa esittämään ja kenelle voisi jättää tekemättä. Tämä arvio perustuu täysin alkukauden esityksiin.

MAALIVAHDIT

Frans Tuohimaa sopimus 2019

Teki juuri vuoden jatkosopimuksen SaiPan kanssa ja jatkaa siis myös ensi kaudella täällä. Tämä sopimus on erittäin tärkeä ensi kauden joukkuetta rakennettaessa. Tuohimaa on pelannut niin hyvän syksyn, että olin todella yllättynyt, että halusi jatkaa täällä.

Jussi Markkanen sopimus 2018

Sopimus päättyy tähän kauteen. On pelannut tällä kaudella ainoastaan 4 vottelua torjuntaprosentilla 88,24. Markkanen on kärsinyt pahoista selkävaivoista alkukaudella, mutta on nyt palannut tolppien väliin ja pelasi 2 ottelu päästäen vain yhden maalin. Eli terveenä ollessaan Markkanen on edelleen erittäin kova  maalivahti liigaan. Päätös Markkasen jatkamisesta menee varmasti pitkälle kevääseen. Seurassa on varmasti aina paikka Markkasella, on se sitten kentällä tai sen ulkopuolella.

Niclas Westerholm sopimus 2018

Myös Westerholmin sopimus päättyy tähän kauteen. On pelannut tällä kaudella liigassa yhden ottelun torjuntaprosentilla 91.11 ja A-nuorten sm-liigassa 17 ottelua torjuntaprosentilla 91,39. Ehdottomasti tekisin pidemmän jatkosopimuksen, koska on potentiaalinen maalivahti. Tällä kaudella ajetaan nuorukainen rohkeasti sisään, niin ei ole ensi kaudella niin iso hyppy, tai toinen vaihtoehto voisi olla pelaaminen kokonainen kausi Mestistä ja sitten Liigaan mukaan.

PUOLUSTAJAT


Santeri Koponen sopimus 2018

20-vuotias puolustaja on pelannut tällä kaudella liigassa 4 ottelua ilman tehopisteitä ja Mestiksessä Imatran Ketterän riveissä 3 ottelua 0+1 tehoin sekä A-nuorten liigassa 16 ottelua pistein 0+7. Nuori puolustaja, joka ei vielä tällä kaudella ole valmis liigaan. Eniten mielestäni kehitettävää fysiikassa, koska on melko pienikokoinen puolustajaksi. Jos jatkosopimus tehdään, pitäsi sen ehdottomasti olla pidempi, että voidaan laittaa Mestikseen kehittymään.

Henry Maarnela sopimus 2018

21-vuotias puolustaja on pelannut A-nuorten liigassa 6 ottelua tehopistein 1+0 sekä liigassa 5 ottelua ilman tehopisteitä. 21-vuotias oma kasvatti on myös projektipelaaja, eli jos sopimus tehtäisiin pitäisi sen olla ehdottomasti pidempi. Lehterä voisi olla se oikea valmentaja kehittämään näitä nuoria puolustajia.

Urho Vaakanainen sopimus 2018

18- vuotias Vaakanainen tuli kehittymään tutun valmentajan alaisuuteen SaiPaan. Vaakanainen on pelannut liigassa 18 ottelua 0+3 tehopistein. Puolustaja on parantanut peliä syksyn aikana, välillä tulee vielä pelejä, joissa tulee paljon virheitä ja tasaisuus onkin se suurin kehitettävyys. Jatkosta SaiPassa ei ole varmutta, koska on NHL seura Boston Bruinsin ensimmäisen kierroksen varaus ja onkin kiinni siitä mitä siellä päätetään. Jos minulta kysytään, ei ole mielestäni vielä valmis, koska fysiikan kanssa on vielä paljon tekemistä ja ensi kausi vielä Lappeenrannassa voisi olla se parempi vaihtoehto.

Kalle Maalahti sopimus 2018

26-vuotias oma kasvatti alkaa lunastamaan lupauksia. Pitkään on odotettu täällä, milloin Maalahti lyö läpi liigassa ja nyt näyttäisi olevan se kausi ainakin syksyn perusteella. Maalahti on pelannut liigassa tällä kaudella 28 ottelu tehopistein 4+9 ollen SaiPan toiseksi tehokkain pakki täällä hetkellä. Ehdottomasti tekisin Maalahdelle jatkosopimusta, vaikka huhuja on, että Maalahti ei täällä jatkaisi.

Brett Carson sopimus 2018

31-vuotialla on menossa SaiPassa kolmas kausi. SaiPan johtaviin puolustajiin kuuluva Carson on pelannut tällä kaudella Liigassa 27 ottelua tehopistein 1+1. Hieman on pisteiden valossa vaisusti alkanut kausi, mutta puolustajana Carson on SaiPan parhaimmistoa alkukaudesta. Tekisin ehdottomasti jatkon, vaikka onkin kalleimpia pelaajia joukkueessa.

Markus Kojo sopimus 2018

23-vuotias puolustaja on pelannut tällä kaudella liigassa 21 ottelua tehoin 1+0. Kojo on peruspuolustaja, joka pitää huolen maalinedustasta. Isokokoinen puolustaja on mielestäni pelannut hyvän syksyn vaikka onkin ottanut eniten puolustajista jäähyjä 24 min. Ehdottomasti tekisin jatkoa, koska on vielä nuori ja peruspakkia tarvitaan aina.

Jere Sneck sopimus 2018

23-vuotias puolustaja on mielestäni SaiPan heikoimpia puolustajia. Sneck on pelannut tällä kaudella liigassa 20 ottelua pistein 0+3. Se mikä on eniten pistänyt silmään on virhealttius, josta kertoo joukkueen toiseksi huonoin +- lukema - 5. Itse en jatkaisi Sneckin sopimusta.

Lasse Lappalainen sopimus 2018

28- vuotiaalla puolustajalla on menossa SaiPassa neljäs kausi. Lappalainen on pelannut erittäin hyvän syksyn, kun 28 otteluun on syntynyt tehot 3+11. Lisäksi + - lukema on puolustajista paras + 5. Lappalainen on pisteiden valossa pelaamassa parasta kautta, kun ennen tätä uran parhaat pisteet ovat 17 p. Ehdottomasti jatkosopimusta Lappalaiselle. Valitettavasti uusimpien huhujen mukaan Lappalainen on siirtymässä ensi kaudeksi Kuopion KalPan riveihin.

Lauri Taipalus sopimus 2018

29-vuotias puolustaja on pelannut tällä kaudella vain 9 ottelua tehoin 0+3 loukkaantumisesta johtuen. Taipalus on loukkaantumisen jälkeen pelannut ihan hyvällä tasolla. Jos puolustusta halutaan uusia, niin ei välttämättä jatkoa kannata tarjota, lisäksi tietysti sopimuksen suuruuskin ratkaisee. Mutta taas, jos Lappalainen ja Maalahti lähtevät, olisi Taipalukselle ehdottomasti käyttöä.

Per Savilahti-Nagander sopimus 2018

32-vuotias puolustaja on pelannut SaiPassa yhteensä jo 7 kautta. se on ulkomaalaiselle pelaajalle paljon. Tällä kaudella Nagander on pelannut liigassa 26 ottelua tehoin 1+4. Nagander on isokokoinen puolustaja, mutta välillä tuntuu, että pelaa tilanteet liian pehmeästi, vaikka kokoa olisi laittaa ne hyökkääjä laidalle. Ehdottomasti kaipaisin lisää kovuutta pelaamiseen Suurin kehitys mikä Naganderilla on tällä kaudella tullut, on ehdottomasti luistelun paraneminen. Uskon, että jos Maalahti ja Lappalainen lähtevät olisi Naganderille tarjolla ensi kaudella isompaa roolia ja siksi jatkoa ehdottomasti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti