Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maajoukkue. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maajoukkue. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. toukokuuta 2017

Nuoret lupaukset SaiPaan

SaiPa on hankkinut riveihinsä kaksi nuorta pelaaja, kun 23 vuotias hyökkääjä Topi Nättinen tulee 2 vuoden sopimuksella ja 19 vuotias puolustaja Urho Vaakanainen 1 vuoden sopimuksella. Molemmat pelaajat siirtyvät JYP organisaatiosta SaiPaan.

Hyökkääjä Topi Nättinen on todella potentiaalinen pelaaja, jonka uraa olen seurannut junnuista asti, ja toivonut, että jonakin päivänä pelasi SaiPassa. Nättinen kuului myös junnuvuosina maajoukkueen vakiokalustoon. JYP A nuorissa pelatessaan Nättinen teki parhaalla kaudella 40 otteluun 43 pistettä. Hyökkääjä on myös pelannut 3 vuotta mestiksessä, jossa viimeisellä kaudella 14-15 syntyi 39 ottelussa 40 pistettä. Tämän kauden jälkeen Nättiselle aukesi liigaportit JYP, jossa ei ole pystynyt kuitenkaan vakiinnuttamaan paikkaa. Tästä osoituksena viime kausi meni lainalla liiganousijan Mikkelin Jukureiden joukkueessa. Nättinen pelasi kuitenkin hyvän kauden Jukureissa, kun hän teki 59 otteluun 23 pistettä. Nättisen sopimus JYP olisi vielä jatkunut ensi kauteen, mutta pelaaja ja joukkue päätyivät yhteisymmärryksessä purkamaan sopimuksen. Mielestäni lopullinen läpimurto on Nättisellä vielä tekemättä, ja kaikki edellytykset on siihen Lehterän SaiPassa. Tämän hankinnan myötä näkisin, että SaiPalla olisi äärimmäisen hyvä 2 ketju kasassa, kun muodostetaan ketjuksi Tanus-Löfman-Nättinen. Tässä ketjussa olisi sitä kuuluisaa​ potentiaalia.

Tilastot

http://www.eliteprospects.com/player.php?player=43568

SaiPa on hankkinut puolustukseen nuoren huippulupauksen Urho Vaakanaisen vuoden sopimuksella. Vasta 18- vuotias puolustaja siirtyy SaiPaan JYPistä. Nuoresta iästään huolimatta Vaakanaiselle on kertynyt liigapelejä jo 66 ottelun verran sekä JYPistä että viime kauden päätteeksi konkurssiin menneellä Bluesin joukkueesta. Bluesissa pelatessaan joukkueen apuvalmentajana toimi nykyään SaiPan päävalmentajana toimiva Tero Lehterä, joka kuulemma vaikutti päätökseen siirtyä SaiPaan. Vaakanainen pelasi viime kaudella JYPissä 41 ottelua tehopistein 0+6 ja ±5.  Vaakanainen on Nättisen tavoin kuulunut junnumaajoukkueisiin ja voittanut U18 ikäluokassa mm-kultaa ja mm-hopeaa. Vaakanaisen pelaaminen ensi kaudella SaiPassa ei ole vielä 100 % varma, koska hän suuntaa kesällä NHL varaustilaisuuteen, ja on todennäköisesti ensimmäisen kierroksen varaus. Mutta pidän erittäin todennäköisenä, että pelaa SaiPassa, jos ei varata ensimmäisen 10 joukossa. Tietysti NHL seura, joka hänet varaa päättää asiasta. Uskon kyllä, että vuosi vielä Euroopassa, valmistaisi paremmin Vaakanaista tulevaa NHL uraa varten.

SaiPassa Urho Vaakanainen pääsee tutun valmentajan alaisuuteen. Lisäksi puolustajalle on varmasti luvassa enemmän peliaikaa, mitä JYPissä ei olisi ollut. Todennäköisesti Vaakanainen saa SaiPassa pelata 1-2 parissa. Carson-Vaakanainen tai Maalahti- Vaakanainen parit voisi  olla ihan kokeilemisen arvoiset. Puolustuksessa on hyvä kilpailutilanne ensin kaudella ja tason on oltava korkealla jokaisella, jos meinaa mahtua pelaamaan. Tämä antaa varmasti kaikille kesäharjoitteluun motivaatiota. Tuomenoksa ilmoitti, että Vaakanaisen hankinnan myötä puolustus on valmis. Enää haetaan kuulemma muutamaa hyökkääjä joukkueeseen, jotka todennäköisesti ovat ykköskorin pelaajia.

Tilastot

http://www.eliteprospects.com/player.php?player=180538

YouTube video pelaajasta




maanantai 31. lokakuuta 2016

Täydennystä joukkueeseen

SaiPa on tehnyt sopimuksen hyökkääjä Joni Nikkon kanssa, jonka sopimus ulottuu vuoteen 2019. Nikko saapuu SaiPaan Kuopion KalPasta, jonka kanssa hän purki voimassa olevan sopimuksen.

Vasta 22-vuotias laitahyökkääjä on pelannut sm-liigassa 112 ottelua, joissa on syntynyt tehopisteitä 22+17=39 pistettä. Nikko on pelannut Sm-liigassa KalPan lisäksi myös Rauman Lukossa. Nikko on myös kuulunut juniorivuosina useasti Suomen maajoukkueeseen, joista viimeisimpänä saavutuksena vuonna 2014 voitettu 20-vuotiaiden MM-kulta.

Näen, että tämä on todella hyvä hankinta jatkuvuuden kannalta. Tulee hakemaan selvästi SaiPasta sitä seuraavaa kehitysaskelta urallaan. Erittäin mukava nähdä, että näin nuori eteenpäin pyrkivä pelaaja, valitsee SaiPan. Harvemmin SaiPaan on tullut nuoria maajoukkueeseissa pelanneista junioreita. Janne Tavi taitaa olla edellinen tällainen SaiPaan saapunut pelaaja. En ole itse hirveästi miehen pelejä aiemmin seurannut, joten mielenkiintoista nähdä millaisesta pelaajasta on kyse.

Tilastot

http://www.eliteprospects.com/player.php?player=44450

Joni Nikko haastattelu

http://saipa.fi/fi-fi/article/slider/nikko-antaa-omien-kykyjensa-puhua-puolestaan/5168/#

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Uusi hyökkääjä Tsekistä

SaiPa saa kaivattua vahvistusta hyökkäykseen kun Lappeenrantaan saapuu yhden vuoden sopimuksella kanadalainen Curtis Hamilton. 24 vuotias laitahyökkääjä saapuu Tšekin pääsarjajoukkueesta Sparta Prahasta.

Laitahyökkääjänä pelaava Hamilton on isokokoinen kun mittaa löytyy 188 cm. Tehoja tuli viime kaudella myös ihan mukavasti kun 43 ottelussa syntyi tehot 13+17. Hän oli myös Tšekin liigan tehopörssin ykkönen +29 lukemalla.
Mieheltä löytyy NHL varaus vuodelta 2010 Edmonton Oilersilta. Edmonton Oilersin paidassa Hamilton on päässyt pelaamaan yhden ottelun ja AHL pelejä on kertynyt 208. Maajoukkue pelejä Kanadan paidassa aikuisten tasolla 4 pelin verran. Palkintokaapista löytyy myös U20 MM-kisoista hopea miltali.

SaiPa saa tästä pelaajasta kaivattua kokoa hyökkäykseen. On ehdottomasti SaiPan ykkösketjun hyökkääjä ja pisteitä mieheltä odotetaan. Positiivinen asia on ehdottomasti ikä, varmasti hakee SaiPasta uralleen seuraavaa askelta. On varmasti kanadalaiseen tyyliin suoraviivainen maalille luisteleva, mutta toivottavasti osaa käyttää myös kokoa hyväkseen. Positiivisena asiana näen myös että on pelannut jo yhden kauden Euroopassa isossa kaukalossa, jolloin sopeutuminen on helpompaa. Uskon, että tulee onnistumaan SaiPassa ja on myös liigan mittapuulla hyvä hankinta. Syksyä innolla odottaen, että näe tämän hyökkääjän.

Uutinen SaiPan sivuille

http://www.saipa.fi/uutiset/2016/06/20/hyokkaaja-curtis-hamilton-saipaan

Tilastot

http://www.eliteprospects.com/player.php?player=31288

Tässä vähän näytettä miehen taidoista AHL vuonna


SAIPA may be needed confirmation when the attack arrives in Lappeenranta one -year contract to a Canadian Curtis Hamilton .
Of 24 years old winger arrives in the Czech top league of Sparta Prague.
Leftwinger playing Hamilton is large when the measures can be found in 188 cm . Power came last season in quite nicely when the match was 43 outputs 13 + 17. He was also active in the Czech league's number one Stock Exchange 29 reading. The man can be found in the NHL booking for 2010 from the Edmonton Oilers. Edmonton Oilers jersey Hamilton is able to play one game AHL games and has accumulated 208.
National team games for Canada's shirt adult level 4 the game somewhat. The award of the closet can be found in the U20 World Championships silver medal.

Saipa get enough of this size on the offensive players . SaiPa is definitely the number one chain of the attacker and the points expected from a man.The positive thing is definitely age, certainly applies SaiPasta career the next step. It is certainly a Canadian style straight line skating on goal, but hope to be able to use the advantage of size. I also see as a positive thing that has already played one season in Europe in a big rink , when adaptation is easier. I think that is going to work SaiPassa and is also the league's yardstick good purchase . Looking forward to the autumn , expecting that the attacker can not see this .