sunnuntai 20. elokuuta 2017

Bauer-turnaus viikonloppu

SaiPa osallistuu tänä viikonloppuna Imatralla pelattuun Bauer-turnaukseen. SaiPan lisäksi turnauksessa olivat mukana Kuopiosta KalPa, Jyväskylästä JYP ja Kouvolasta KooKoo. SaiPa pelasi turnauksessa KalPaa ja Kookoota vastaan.

Ensimmäisessä ottelussa KalPaa vastaan perjantaina SaiPa voitti ottelun maalein 4-3, vaikka KalPa suurimmaksi osaksi hallitsi ottelua. SaiPa oli parempi maalipaikoissa, kun taas KalPa laukoi ohi ja yli. SaiPan maalit teki puolustaja Lauri Taipalus, Elmeri Kaksonen, hyökkääjänä pelannut Santeri Koponen ja Kim Strömberg. SaiPan maalilla torjunut Frans Tuohimaa oli todella varma läpi ottelun ja piti SaiPaa pystyssä vaikeilla hetkillä ottamalla hyviä torjuntoja.

Lauantaina SaiPa jatkoi pelejä paikallisvastustaja Kookoota vastaan. Vaikka pelin kulku oli vähän samanlainen, kuin KalPaa vastaan, käytti SaiPa tässäkin pelissä maalipaikat erittäin tehokkaasti ja voitti ottelun 4-1. Tässä ottelussa SaiPan maaleista vastasivat Antton Mönkäre, Lasse Lappalainen,  David Goodwin ja Lauri Taipalus. Maalilla tässä ottelussa pelasi Jussi Markkanen, joka suoriutui myös hienosti iltapuhteesta. Näin ollen SaiPa voitti molemmat turnauksen ottelut, joka varmasti rauhoitti kannattajien mieltä, itseni mukaan lukien.

Seuraavaksi kerron, mitä itselleni jäi mieleen joukkueen esityksistä: SaiPan maalivahtiosasto on erittäin hyvä, niin kuin vähän uumoilin. Todennäköisesti Tuohimaa tulee kantamaan tällä kaudella suurimman torjuntavastuun ja Markkanen antaa kokenutta taustatukea. Tähän osastoon SaiPa ei tällä kaudella tule kaatumaan.

Puolustus suoriutui suurimmaksi osaksi hyvin, vaikka molemmissa otteluissa tuli pitkiä pyörityksiä omalle puolustusalueelle ja jouduttiin turvautumaan pitkiin kiekkoihin. Mikä oli silmiinpistävää oli se, miten hyvin hyökkääjät tulivat auttamaan puolustajia, kun tilanne niin vaati. Lisäksi puolustajat nousivat hyvin tukemaan hyökkäyksiä, välillä kyllä liian innokkaasti. Puolustajista positiivisesti yllättivät Lasse Lappalainen, joka pelasi takuuvarmaa puolustuspeliä, sekä Lauri Taipalus, joka on saamassa itseluottamusta takaisin. Vielä tuli tietysti virheitä, mutta paljon on miehen ilme parantunut viime kaudesta. Per Savilahti-Nagander taas pelasi molemmissa otteluissa heikosti. Tuntuu, että miehen liike ei tällä hetkellä riitä liigaan, ja joutuu siksi ottamaan jäähyjä. Mielestäni, kun Vaakanainen, Carson ja Kojo palaavat takaisin kokoonpanoon, ei Nagander välttämättä mahdu pelaamaan.

Hyökkäyksessä tuli onnistumisia laajalla rintamalla, joka yllätti minut melkoisesti. Mieleen jäi erityisesti parivaljakko Ahti Oksanen ja David Goodwin. KalPaa vastaan oli molemmilla vielä hakemista, mutta Kookoota vastaan alkoi yhteispeli toimia. Tässä voisi olla ihan tutkaparin ainesta. Varsinkin KooKoo pelissä kaksikolta syntyi hieno alivoimamaali, kun Oksanen karvasi kiekon Kookoon pelaajalta omalla siniviivalta ja lähetti millitarkalla syötöllä Goodwinin läpiajoon. Uusista pelaajista myös Topi Nättinen pelasi molemmissa peleissä pirteästi ja on todella taitava kiekon kanssa. Nättinen tulee tekemään paljon pisteitä ensi kaudella, sen voin jo nyt luvata. Lisäksi Ketterästä lainalla ollut Santeri Vuoti saa erityismaininnan. Pelasi todella ennakkoluulottomasti, ja oli pari kertaa lähellä onnistua maalinteossa.  Voi, jo nyt sanoa, että tulee olemaan kova pelaaja mestikseen. Lisäksi pitää mainita vielä Jonatan Tanuksesta, että ainakin tämän turnauksen perusteella saatiin todella hyvä joukkuepelaaja, joka blokkasi kiekkoja alivoimalla. Hyökkäyspäässä on vielä vähän hakemista, kun jäi usein pyörimään pelin ulkopuolelle. Ajoittain sai kuitenkin Kaksosen ja Nättinen kanssa luotua vaarallisia tilanteita, josta syntyi myös yksi maali. Try-out sopimuksella oleva Janne Kettunen, ei mielestäni esittänyt mitään sellaista, että sopimusta pitäisi jatkaa. Varsinkin, kun sieltä on tulossa hyökkääjiä, näkisin Kettusen paikan Mestiksessä Ketterässä ensi kaudella.

Turnauksesta yhteenvetona voidaan todeta, että oikeaan suuntaan ollaan menossa. Lehterä on ainakin minuun tehnyt jo tässä vaiheessa vaikutuksen. Vaikuttaa erittäin pelaajaläheiseltä valmentajalta, ja on monen pelaajan itseluottamusta nostanut. Lisäksi neuvoo pelin aikana pelaajia paljon, mikä on suurin ero viime kauteen. Tämä auttaa varmasti pelaajia kehittymään kauden aikana. Näyttää myös siltä, että koko valmennusryhmässä on selkeät tehtävänjaot ja kommunikaatio toimii hyvin. Tämä siis havaintona katsomosta. Lehterä kertoi myös KooKoo pelin jälkeisessä haastattelussa, että uusi right- hyökkääjä on löytynyt, ja ensi viikolla aletaan harjoittelemaan erikoistilanne pelaamista. Kaikkien yllätykseksi, tämä uusin hankinta on laitahyökkääjä, eikä se keskushyökkääjä, jota kaikki fanit odottavat. Huomenna pitäisi nimen tulla seuran puolesta julki. Tämän hyökkääjän lisäksi haetaan vielä 1 hyökkääjä, joka on myös todennäköisesti ulkomaalainen. Tämä kuulostaa itselleni erittäin mukavalta uutiselta.

Palataan siis lähipäivinä asiaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti